VesaLevonen Kohti kultaista keskitietä

Hallitukselle pisteet tästä – parempi laiha sopu kuin lihava riita

Hallituksen ratkaisuehdotus ja vastaantulo ay-liikettä kohtaan on selvä kädenojennus työmarkkinakriisin ja konfliktin laukaisemiseksi. Hallitukselle pisteet tästä, että se antaa näin paljon siimaa, ettei Suomen hyvälle talouskasvulle ja työllisyyden paranemiselle haluta aiheuttaa vahinkoa. Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Tähän kannattaa nyt ay-liikkeen tarttua tai muuten me kaikki tiedämme, että riitelyt ja lakkoilut ovat vain ideologista pakkopullaa, jolla ay-liike yrittää ajaa väkisin sosiaalidemokraattien ja vasemmiston valtaan nousua seuraavissa eduskuntavaaleissa maahamme.

Hallituksen uusi esitys nk. irtisanomispykälän osalta on nyt  itse asiassa vain vakiintuneen oikeuskäytännön kirjaamista lakipykälään, sillä työoikeuden professori Seppo Koskinen kertoo Demokraatissa, että hallituksen uusi esitys käytännössä vain vahvistaisi nykytilanteen olemassaolon. Juuri mikään ei Koskisen mukaan muutu suhteessa siihen, miten asiaa arvioidaan nykylaissa ja -käytännössä.

Toivottavasti professori Koskisen kannanotto tuo sitä kuulua suomalaista perijärkeä ay-liikkeen edustajiin ja auttaa omalta osaltaan lopettamaan kaikki työtaistelutoimenpiteet lakkoiluineen ja on aika palata normaaliin päiväjärjestykseen. Tekemistä Suomen ja meidän kaikkien suomalaisten parhaaksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi kyllä kaikilla osapuolilla jo muutenkin riittää. 

https://www.iltalehti.fi/politiikka/dc8a0a75-f58a-463b-a7bc-5d9cd365d516_pi.shtml?_ga=2.142746621.998283134.1534867135-819200940.1497704551

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tänään se sitten kuullaan, ymmärtääkö myös ay-liike sen, mikä on koko Suomelle ja meille suomalaisille parasta eli eletään rauhassa ja rakennetaan maata kaikki yhdessä ilman riitoja ja lakkoja.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Helppo antaa siimaa, kun alkajaisiksi kiristetään sitä siimaa niin perkeleesti.

Turhan "neuvottelevan" mielikuvan annat lehmänkauppahallituksesta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kannattaa huomata myös se asia tässä professori Koskisen kannanotossa, ettei hän näe tässä enää mitään perustuslainvastaisuutta, joten hallituksen esityksen voi myös eduskunta kaikessa rauhassa hyväksyä, jolloin se voi ehtiä voimaan vielä tämän nykyisen eduskunnan aikana.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Ei kai näe, kun oikeastaan mikään ei muutu nykyiseen lakiin verrattuna.

Olisi ollut parempi vetää koko lakiesitys pois, koska esityksen mukaisen lain ollessa voimassa kaikki irtisanomiset kulkevat oikeuden kautta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Pääministeri on navetanvihkiäisissä ja puolueen järjestötilaisuudessa Kainuussa missä ei pääministerin kanssa erimielisiä olla. Kaukana kavala ay-maailma ja lähellä lannan haju.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/242acbe3-2144-...

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Onhan pääministerin työnsä hoidettava.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Niin, eihän Helsingissä mitään tärkeää pääministerillä tänään ole.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #8

Tapahtuuko Helsingissä sitten jotain sellaista, että pääministerin henkilökohtainen läsnäolo on ehdottoman välttämätöntä? Kai ay-liitot nyt sentään kokoustaa osaavat ihan omin voimin.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #13

Pääministeri kalenterinlaatijoineen on tullut siihen tulokseen, että tämä päivä on Helsingissä tyhjäkäyntiä, joten navetanvihkimiseen jää kyllä aikaa. Samalla tulee hoidettua puoluetyötä toisella puolen Kainuuta. Omassa vaalipiirissä kannattaa näyttäytyä aina kun on tilaisuus.

Muiden vaalipiirien navetat voidaan kyllä ottaa käyttöön ilman pääministerin juhlallista vihkimistä, siihen riittää joku paikallinen kunnallispamppu jos aina sitäkään saadaan paikalle.

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Vot! Ihan niin kuin tämän hänen hallituksensakin. Alla esimerkki.

Aktiivimallinhan piti olla hallituksen ilmoituksen mukaan juuri AKTIVOIVA malli. Ja Lindström kertoi, että jos se ei niin toimisi, niin hallitus korjaisi esitystä.

No, nyt hallitus työntääkin aktiivimallin korjausta kolmikantaan kompensaationa irtisanomisten helpottamiselle - eikä teekään sitä itse ilman muita kytkyjä?

Kuinka paljon Sipilän mielestä ihmisiä voi kusettaa?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #9

#9

Hallitus nimenomaan tekee myös ennen tuota kolmikantaa sitä mitä eduskunta sitlä on ponnessaan edellyttänyt- eli korjaavia toimia aktiivimalliin. Työ on käynnissä STMn ja TEMn yhteistyöllä. Tämä tapahtuu STMn antamalla asetuksella heti kun työ on valmis.

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri Vastaus kommenttiin #23

Sinä olet Jari varmaan hyvä ihminen, mutta nyt hallituskumppanisi ovat pistäneet Sinut sellaiseen rakoseen, että pääset historiaan yhtenä palkansaajien pahimmista kyykyttäjistä. Ja veljet viheltelevät taustalla:-(

Etkö itse näe minkäänlaista moraalista ongelmaa esityksissä, joita Sinut on pistetty Sipilän ja Orpon toimesta tekemään?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #24

#24

Olen jäävi moista arvioimaan. Mutta totean nyt sen verran, että minä en myöskään menetä yöuniani ”yhtenä pahimpinia kyykyttäjänä”. Jos jotkut ovat sitä mieltä, niin sille minä en voi mitään.

Miten ihmeessä asioita voisi tehdä niin, ettei se osu kipeästi myös työntekijöihin?
Ja varsinkin kun tulee vielä vaikeammat ajat ja samaan aikaan pitäisi tavoitella työllisyysasteessa Pohjoismaista tasoa...
Minua ei ole pantu tekemään mitään muuta kuin se mitä me yhteisesti olemme sopineet, myös hankalat asiat. Sitä kutsuvat jotkut vastuun kantamiseksi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #23

Aktiivimallista(-KIN) hallitukselle kerrottiin jo etukäteen millaista kuraa oli syntymässä. Pitääkö STM:n ja TEM:n se vielä uudelleen kertoa? Vai onko heidät vain pantu paikkailemaan karmeimpia mokia pakkelilla, purukumilla ja rautalanganpätkillä?

Mutta Lindströmille pisteet tästä, että uskaltautuu yrittämään selittelemistä. Tulos ei ole kummoinen mutta yritys ansaitsee kiitokset huomaavaisuudesta.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #25

#25 Onneksi voimme aina luottaa siihen, että täältä kommenteista löytyy selittäjiä joilla homma on hanskassa, eikö niin?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #29

Jari. Se on niin helppo täältä kotisohvalta antaa neuvoja ja kertoa kuinka Suomen kansantalous laitetaan kuntoon.

Onneksi mannaa sataa sitten kaikille taivaasta, kun Antti Rinne on puikoissa ja yhdessä vihervasemmiston kanssa jakaa isoja palkankorotuksia sun kaikkea muuta kivaa.

Saadaan sitten kaikki yhdessä kuorossa kehua kuinka hyvä hallitus meillä on ja voidaan laittaa vaikka perseet penkkiin, kyllä vienti vetää, vaikka työmies lepää.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #29

Lindström luottaa täältä kommneteista löytyvään viisauteen. Luen hänen aivoituksestaan hallintoalamaisia kohtaan suunnattua vähättelyä ja ivaa, joka toki on yleinen ja paljon käytetty keino somessa. Sopineeko ministerin näppäimistölle?

Viittasin tosin omassa kommentissani niihin neuvotteluihin joita olen kuullut ja lukenut käydyn kolmikantaisesti jo aiemmin. Niissä lienee kerrottu Lindströminkin ministeriölle mistä on kyse. Mutta toki, sallin Lindströmin käyttävän kommenteissani antamiani neuvoja ihan vapaasti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Hyvä ehdotus, kun pari pilkkua siirretään laissa, ja merkitykset näkyvät sitten joskus ehkä oikeuden päätösten jälkeen.

Työllisyyttä lisäävä vaikutus = 0

Järkeä koko prosessilla = 0

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Työoikeuden proffan mukaan hallituksen esitys vahvistaa nykytilanteen. Käyköhän tällä kertaa niin, että Suomen Yrittäjät jäävät esityksineen nuolemaan näppejään? Vaaleihin on vielä aikaa joten uusia esityksiä ehtii vielä tehdä, esimerkiksi ensimmäisen sairauslomapäivä palkattomana olisi hallituspuolueille vielä helppo ajaa erillisenä asiana läpi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Petteri se osaa tehdä nuo vaikutusarviot. Mihinkäs me mitään arviointineuvostoja tarvitaan, kun meillä on Petteri?

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Kepulaisilla leviää outo virus, joka estää normaalin järjen käytön...

Taas kerran lakiesitys joka joudutaan vetämään takaisin, vaikkakin pitkällä siimalla. Hyvää tässä on se, että siiman päässä on solmu, nimeltä aktiivimalli joka nyt aukaistaan...

”Omakin ajatukseni on, että aktiivisuuden osoitukseksi pitäisi riittää normaali ahkeruus ja aktiivisuus. Myös eduskunta vaati hallitusta seuraamaan, että kaikilla aktiivisilla työttömillä varmasti on mahdollisuus täyttää aktiivimallin ehdot. Siksi hallitus esittää osana kompromissia, että käynnistämme kolmikantaisen valmistelun tavoista, joilla työtön voi osoittaa aktiivimallin mukaisen aktiivisuutensa”, Sipilä kirjoittaa blogissaan.

"Sen sijaan hallitus säilytti ehdotuksessaan aiemmin tekemänsä lisäyksen työttömyysturvan 90 päivän karenssin leikkaamisesta 60 päivään."

Tämänkin siimasolmun koko pienini 33,333333%

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/sipil%C3...

Ainoat jotka eivät tästä siimasta pidä, ovat he joille tätä lakia ajettiin..

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/suomen-y...

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Mikähän se normaali järjen käyttö on, kerrotko Arto, kun tiedät?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Hallitus (Sipilä) teki ongelman. Hallitus lievensi ongelmaa. Hallitus on siis vastuullinen. Eläköön hallitus.

Sipilän metodi on yt-neuvotteluista tuttu. Yhtiön tomitusjohtaja tulee kertomaan naama peruslukemilla, että yt:t alkavat ja henkilöstön vähennystarve on 20 henkilöä.

Kun aikansa on vatuloitu, niin toimitusjohtaja astuu taas esiin ilmoittaakseen, että hyvän tahdon eleenä riittää 15 irtisanomista. Kaikki näyttävät neuvotteluissa voittaneen, paitsi ne 15.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

O-kei? Pitääkö ammattiyhdistysliikkeen silti jatkaa lakkojaan? Vai olisiko sielläkin aika ottaa järki käteen.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Mitäpä jos työpaikkoja tuleekin muutama tuhat tai kymmenen tuhatta lisää, haittaako?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tuossa yläpuolella useampikin jo huomasi työnantajien pitkänajan taktiikan. Vaaditaan ensin mahdottomia ja sitten annetaan periksi niin saadaan "vastuukkisesti" ja "yhteistyökykyisesti" kiristettyä työehtoja askel askeleelta.

M.Pentikäisellähän on hallitukselle jo seuraavat kuviot mietittynä: https://yle.fi/uutiset/3-10474507

Toivottavasti ay-liikkeen kellokkaat näkevät myös eivätkä mene n.s. "halpaan".

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Samanlaisia vellihousja näköjään nämäkin ministerintekeleet. Jos Ay-liikkeelle joka kerta ja joka tapauksessa annetaan periksi, kun se vähän kiristää ruuvia, niin mitään järkevää ei koskaan tulla saamaan aikaan.
Miten kauan Ay-väki voi määrittää kaikki hallituksen ja eduskunnan tekemiset? Missä on hallituksen selkäranka. Sipilä on näköjään (myös) pelkkiä lupauksia koko mies.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

No tällä kertaa siellä hallituksessa tuntuu olevan sen verrran järkeä, että tajuavat tulla vastaan eikä runnoa pakolla sellaista joka ei todella isolle osalle ihmisistä käy.
Samaan aikaan nyt kannattaisi myös liittojen tulla sen verran vastaan, että hyväksyy tämän esityksen.
Kompromissi kaikille eikä kukaan häviä isosti.

Juuri tuollaisella asenteella ne konfliktit syntyy, kun päätetään jotain idioottimaista eikä suostuta minkäänlaisiin kompromisseihin....onneksi nämä Irmat ei ole missään neuvottelupöydissä.

Kunhan tästä sopu saadaan, niin seuraavana alkaa se paskanjauhaminen siitä, kuka voitti ja ketä nöyryytettiin.
Sellaisella keskustelulla rakennetaan aina hyviä lähtökohtia seuraaviin neuvotteluihin, kun kaikilla on jo valmiiksi tiedossa että hävitä ei voi koska siitä tulee pelkkää paskaa niskaan, joten jokainen pyrkii pitämään omistaan kiinni kynsin hampain ettei joudu "häviäjäksi".

Melkein toivoisin Irman kannalta, että seuraava säästökohde olis kunnon leikkaukset eläkkeistä, jotta voitaisi katsoa kuinka Irma innoissaan hyväksyisi vaaleilla valitun hallituksen päätökset.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Asikainen kirjoitti: "Jos Ay-liikkeelle joka kerta ja joka tapauksessa annetaan periksi, kun se vähän kiristää ruuvia,..."

Onko tämä ad hoc -tilanne ay-liikkeen kiristysruuvi? Minä kun luulin, että hallitus on lähtenyt liikkeelle tällä potkulakiehdotuksellaan SY:n yllytyksestä. Ay-liike yrittää vain toppuutella ja nyt "järjenäänenä" tarjotaan, että ay-liikkeen pitäisi tulla vastaan hallituksen "ruuvinkiristykseen". Asikainen on kääntänyt maailmansa ihan nurinnarin ja "huller om buller" kuten ruotsalainen sanoisi.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kun Pentikäinen sai kenkää Hesarista, lähetesanat kertoi miksi. Nyt SY ajaa seuraavaa lakkoaaltoa kuin käärmettä pystyyn. Hallituksen suhteen kysymys kuuluu, kuka hoitokokouksessa on puheenjohtajana, vai tuleeko toimeksianto rukouspiiristä.
SY:lle ei riitä mikään muu, kuin TES'in yleissitovuuden purku. Se on ay-liikkeelle jopa yleislakon paikka. Siihen SY asiaa ajaa.
Jos ay-liikkeelle tämä ei nyt kelpaa, joku katsoo, että se on Pentikäisen käsi, jota vastaan pelataan, uuniperunamiesten avustuksella.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Pentikäinen ei tee hallituksen esityksiä eikä se mihinkään ketään aja. Tuo on silkkaa propagandaa mitä Martti suoltaa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Vaikka päädyttäisiin siihen, että helpotettu irtisanominen koskisi enemmän pieniä kuin suuria yrityksiä - eli 10 hengen rajapyykki poistettaisiin - niin laissa tulisi määritellä kuitenkin ne irtisanomisen syyt, jolloin ko. helpotettu irtisanomisprosessi käynnistyy.

Eteen tulee jälleen perustuslain yhdenvertaisuuspykälä (6 §) eli miten sama irtisanomisen syy voi olla moitittavampi pienessä kuin suuressa yrityksessä:

Ajatellaan vaikka, että työntekijä kiroilisi yrityksen omille asiakkaille, ja siitä annettaisiin potkut. Miten syy, siis kiroileminen, on pienen yrityksen asiakkaalle moitittavampaa kuin ison yrityksen asiakkaalle. Eihän se syy ts. kiroileminen mitenkään muutu, vaikka yrityksen koko on eri...?

Perustuslaki 18,3 § sanoo, että "Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä."

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Uudessa esityksessä aikaisemmat Seppo Koskisen mainitsemat ongelmat ovat edelleen mukana, joten saas kattoo.

"Koskinen arvioi, että muokatessaan henkilöperusteisia irtisanomiskriteerejä hallitus on vahingossa tehnyt kriteereistä yrityksestä johtuvia eli kollektiivisia.

”He suoraan tässä nyt toteavat sen, mikä tässä onkin suurin ongelma, että tämä ei enää ole ainakaan pääasiallisesti henkilökohtaisella perusteella tapahtuva työsuhteen päättäminen, vaan tämä on enemmänkin nyt kiinni henkilöstön määrästä ja työnantajan olosuhteista.”"

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ymmärsin Koskisen puheista, että nyt on ongelma poistunut ja on "sata kertaa" selkeämpi tilanne. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/262887-professori...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

"Sata kertaa selkeämpi" ei ole vielä paljon kun on seuraillut tämän hallituksen toilailuja.

P.s. tuo EK:n älynväläys lakoista vapaa-ajalle taisi alunperin olla juurikin S.Koskisen ehdotus. Että sellainen rohvessori.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Fjäderiltä ja hänen koplaltaan ei paljon muuta voinut odottaakaan. Hänelle olisi kai alkuperäinenkin kelvannut ja olisi taputtanut karvaisia käsiään. Hävettää olla Akavan jäsen mutta työnantajien järjestöpoliittisen kikkailun takia sillä on mentävä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kyllä se nyt perijärki on löytynyt. Teollisuusliittokin lopettaa lakot. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/262921-nyt-tuli-i...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Martti "suoltaa vielä sen verran propagandaa", että liitot jäädyttää työtaistelutoimenpiteet -ei siis lopeta. Ensi viikolla liitot kuulee virkamiesperustelut esitetylle lainsäädännölle. Se tuskin käynnistää lakkoja uudelleen. Sen sijaan muut pakettiin , siihen 4.kohtaiseen kolmikantavalmisteluun, liittyvät kuulemiset on ajoitettu helmikuun loppuun. Martti ei enää suolla lisää "propakandaennusteita", mutta Pentikäinen on sellaisia jo suoltanut.

Johtopäätöksensä voi kukin vetää. Uuniperunaa tehdään. Muistakaamme, Vesa, tämä, kun katsotaan mitä tapahtuu.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Eihän sitä koskaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta naurettavaksi se ay-liike itsensä tekisi, jos ne vielä alkaisivat uudelleen lakkoilemaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset