VesaLevonen Kohti kultaista keskitietä

Saako Harkimo hajotettua vielä kokoomuksen palasiin?

Liike Nyt -kansanedustaja Hjallis Harkimon viimeaikaiset kannanotot kertoo varsin likaisesta pelistä ja kokoomukseen entisenä kansanedustajana hän ei näytä tuntevan mitään armoa ja sääliä, kun hän pyrkii haalimaan liikkeen siipiin lisää kannattajia ja tukijoita myös kokoomuksen riveistä. Jotain näyttäisi erityisesti kokoomuksen kohdalla jääneen Harkimolla hampaankoloon.

Harkimon kanssa Liike Nyt perustaman -eduskuntaryhmän pääsihteeri ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Mirita Saxbergin tuore ero kokoomuksesta on iso isku kokoomukselle ja loikka kohti tavoiteltua päämäärää.

Nähtäväksi jää miten paljon muita lähtijöitä on vielä mahdollisesti Harkimon liikkeeseen tulossa lisää kokoomuksen ja miksei muidenkin puolueitten tai sitoutumattomien riveistä. Neuvotteluitahan on väitetty kaiken aikaa käytävän.

Onnistuuko Harkimo hajottamaan uudella poliittisella liikkeellään vielä kokoomuksen kaltaisen puolueen palasiin, on iso kysymysmerkki, mutta yritys on nyt ainakin kaiken aikaa todella kova ja mahtaa kokoomusta ottaa päähän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (58 kommenttia)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Hjallis Harkimon poliittinen peli sen kuin kovenee, mitä lähemmäksi seuraavat eduskuntavaalit käy.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Liike Nyt on enemmän kuin tervetullut tähän aikaan ja tähän "sisäpiireissä" vallitsevan politiikan ohjauksen vastavoimaksi!

Levonen itsekkin joutui vastaavan uhriksi juuri äsken.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kun kilpailu on politiikassa rehtiä ja reilua, niin "uhriksi" tuleminen ei haittaa. Sitä vaan en tiedä onko tämä Harkimon touhu enää rehtiä ja reilua, mutta jokainen tallaa tyylillään.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Eipä tai onnistuu .. Kokoomuksen historia on vuodelta 1918 .

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

En minäkään jaksa uskoa, mutta ilmeisesti Harkimon pitää nyt parhaansa yrittää, kun on leikkiin ryhtynyt. Olisi iso ylläri, jos Liike Nyt pystyisi tekemään jonkinlaisen läpimurron seuraavissa eduskuntavaaleissa olettaen, että se sitten on varmasti mukana vaaleissa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Vesa Levonen

Vaikea uskoa Harkimon Liike Nyt menestykseen. Itse asiassa Harkimo on varsin lyhytjännitteinen kaikessa mihin on ryhtynyt.

Mitään aloittamaansa projektia Harkimo ei ole onnistunut saamaan maaliin. Kaikki on keploteltu muille ja muiden tappioksi ! Jokerit, Hartwall Areena, Hampurin monitoimiareena, FC Jokerit, Hangon kylpylähotelli, Sipoonranta, Sport FM radiokanava, Anna käteisautomaattiketju etc. Kaikki päättyivät lähinnä konkurssiin tai muiden syliin.

Kauppalehti tilasi vuonna 2010 analyysiyhtiö Balance Consultingilta selvityksen Harkimon bisnesimperiumista. Jutun otsikko oli "Harkimon elämäntyö: Rapakuntoinen yritysryväs". Paljon työtä, vähän rahaa, selvityksessä todettiin.

Politiikassa Harkimo epäonnistui täydellisesti. Arvostelukyky petti. Odotti pääsevänsä ministeriksi ilman edellytyksiä. Pettyi pahasti ja lojaalisuus äänestäjiä kohtaan katosi. Liike Nyt voi olla hetken hurmaa Harkimon tv sarjojen faneille, mutta siihen se jää.

Ainoa missä Harkimo on onnistunut on ollut purjehdus. Harkimo purjehti 1980-luvulla kolme kertaa maailman ympäri, kaksi kertaa miehistön jäsenenä ja kerran yksin. Hän osoitti olevansa taitava hankkimaan sponsoreita ja julkisuutta. Yksinpurjehdus oli Harkimon läpimurto valtakunnallisesti kiinnostavaksi persoonaksi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #55

Yhdyn näkemykseesi paitsi ei sillä Harkimolla liene ihan pikkufyrkasta pulaa.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kuka hajottaisi kepun? Toki ensivaaleissa voi tulla ylläri kun ääniharavat ovat poissa pelistä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Johan siitä keskustan hajottamisesta on puhuttu ymmärtääkseni jo 50-luvulta lähtien, muttei se mihinkään ole hajonnut. Tietysti tuo vanhojen konkareitten poisjäänti on arvoitus, kun ei koskaan voi tietää mitä se tulee vaikuttamaan puolueemme äänisaaliiseen ja eihän kukaan voi omia ääniään testamentata, jos joku sitä kuvittelee.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Toivottavasti joku heittää nämä Bernerit ja Sipilät hevon kuuseen. Liike Nyt saa jonkin verran kepulaisia.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Meinaatko Tuomo, että konkareitten lähdettyä osa heidän äänestäjistä siirtyisi Harkimon leiriin, jos Liike Nyt on eduskuntavaaleissa?

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Konsepti saattaa haalia seuraajia muualtakin. Mikäli vaaleihin lähdetään, se olisi kiintoisaa nähdä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Uskoakseni se tullaan näkemään.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Onnistuuko Harkimo hajottamaan uudella poliittisella liikkeellään vielä kokoomuksen kaltaisen puolueen palasiin,"

Eipä riitä Harkimon pelimerkit tuohon. En oikein ennusta Liike Nyt porukoillekaan erityistä menestystä. Missä se noste tuollaiselle on (tuon kaltaiselle osin voisi ollakin, mutta pelaavat peliään huonosti)? Yhdyn toistaiseksi osin Hikipedian liki-objektiiviseen kuvaukseen Liikkeestä:
http://hikipedia.info/wiki/Liike_Nyt

-------------
Viimeisin Liike Nyt viesti sähköpostiini oli muuten:
"Liike Nytin paikallisten Facebook-ryhmien suosio on valtava"

No katsoin linkkinsä alueeni Facebook-ryhmään (Kouvola) ja siellä oli peräti 15 henkilöä. Helsinkiläisiä höpsöjä (suurin käsittääkseni noista) on peräti viitisen sataa eli ehkä käsitykseni valtavasta vain poikkeaa jokseenkin Liikkeen ajatuksista. Lahdessa jäseniä oli kolme.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Puheet taitaa jäädä tekoja suuremmiksi ja teot ovat tällä hetkellä varsin likaista poliittista peliä. Kokoomuksessa ei taatusti riemuita Harkimon paljastuksista.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ei minulla mitään Harkimon Kokoomus-paljastuksia vastaan ole. Ei noissa nyt mitään yllättävää kyllä ole - tuskin on monille Kokoomusta äänestävillekään. Heillä on varsin vankka/pysyvä kannattajakunta, ja tarvittaisiin todella suuria juttuja että suuri osa heistä jättäisi äänestämättä vakiopuoluettaan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Ei Hjallis saa kokoomusta hajalle ja tuskin tätä edes yrittää. Uusi liike todennäköisesti vetää uusia kiinnostuneita puolueiden ulkopuolelta ja joitain loikkareita voi tietenkin tulla.

Yksikin uusi järkipuolue nykyiseen menoon verrattuna on positiivinen asia. Mitä enemmän hyviä vaihtoehtoja, sen parempi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Paitsi ettei Liike Nyt taida kantaa puolueeksi, ja saaneeko asiaansa (mikä lieneekään lopulta) ajavia edustajiakaan eduskuntaan jatkossa... Ehkä Hjalliksella on jokin kuningasidea, mutten vielä huomaa sitä - voihan se tulla ylläripyllärinä, tai todennäköisesti ei. Poliittinen tulevaisuus tuollaisella ainakin näyttää heikolta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Minusta Harkimon toimintaa tähtää kokoomuksen hajottamiseen. Miksi hän muuten kertoilee asioita julkisuuteen, jolla on tarkoitus vahingoittaa kokoomuksen imagoa ja saada sieltä kannattajia riveihinsä? Mitä muuta esimerkiksi nämä ministerinpestejä koskevat jutut ovat ja sitten ministerin paikkaa ei kokoomuksessa hänelle lupauksista huolimatta tullut, miksi hän niitä nyt muuten kertoo?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hjalliksen erottaa meistä taviksista siitä että hän voi tehdä mitä haluaa ja huvikseen eikä ole rahan, maineen tai ministerin pestin perässä. Veikkaan rahaa, mainetta ja varallisuutta löytyy kotitarpeiksi.

Takuuvarmasti voi Hjallista v.tuttaa jos joku on kusettanut mutta eiköhän se kosto napsahtaisi paremmin kusettajiin kuin koko puolueeseen?

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen Vastaus kommenttiin #20

Hjalliksen kaikki bisnekset ovat kusseet. Jalkapallostadion meni heti. Jäähalli on nykyään venäläisten. Jokerit tuottaa hurjia tappioita. Sipoon ranta ränsistynyt ja myyty.

En olisi niinkään varma, että rahaa löytyy

Mutta, kuten yllä kerrotut Hjalliksen projektit näyttävät,on helppo ennustaa minne menee Liike Nyt.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #20

Ei Harkimolla liene pikkufyrkasta kiinni. Enemmän tässä on sellaista halua näyttää muille mihin hän pystyy tai uskoo pystyvän. Kokoomukselle tietysti on se erityinen halu näyttää, kun lähti sieltä sillä tavalla kuin lähti. Itse en tosin usko, että hän pystyy, mutta saahan sitä yrittää. Yrittämisen halu ei ainakaan näy puuttuvan, kun pitää kaikenlaisia temppuja kokeilla.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ei Harkimolla ole mahdollisuuksia sellaiseen ( Kokoomuksen hajoittamiseen... millä ihmeellä edes enempää kuin muutama henkilö .. muutama sata tai edes muutama tuhat tai muutama kymmenen tuhatta ei muuttaisi kamalasti mitään). Voihan miehellä olla katkeruuttakin toki mikäli hänelle puolittain jotain luvattiin, muttei toteutunutkaan. Ehkä Jungner on motivaatio-"guru"-speakannut hänet uskomaan Liikkeen tapaisten mahdollisuuksiin Suomessa (toimihan se osin/tavallaan Italiassakin). Tai ties mitä muuta höpsöä. En nyt hänelle huonoakaan toivo.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#15 Miksi Hjallis haluaisi hajottaa Kokoomuksen?

Onko hänellä itsellään jokin 'suuruudenvimma', jolla voisi jäädä historiaan?

Taktikoinnin hän tietää ja käyttää sitä.

Eikä se mikään mahdottomuus ole, että yhden miehen laineesta voisi alkaa isojen aaltojen voima. Myrskyä tuskin tulee.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #25

Ei tule muuta myrskyä kuin poliittista ketkuilua.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Toivotaan parasta, jos saataisiin kokoomus ja keskusta samalaiseen jamaan kuin persut ja siniset, niin kaikilla olisi parempi mieli.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

No niin, tulihan se sieltä taas. Ei ole pelkoa siitä, että vasemmisto hyötyisi tilanteesta, vaikka Petteri kuinka haaveilet.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"niin kaikilla olisi parempi mieli."

__________________________________

No ei nyt ihan kaikilla. Juuri koskaan ei kaikilla ole kivaa.

Oletko Ritala sitten nykyään demari vai vihreitä, vasureita, RKP:tä ja mitä näitä onkaan? Et ole enää persuja etkä kannata kokkareita tai kepua etkä edes sinisiä. Voithan olla sitoutumatonkin vankoilla etenkin hallituspuolueiden vastaisilla mielipiteillä.

Kepu laskee kyllä aikanaan luonnostaan alemmas eli ei siitä huolta kovin pitkälle. Demareille tulee ikäkriisi eteen (ja wanhentunut politiikka) ennemmin tai myöhemmin vaikka ensi vaaleissa voivat vielä pärjätäkin. Kokoomuksen laskua saanee odotella ilman kunnon kriisejä tai paljastuksia ihan puolueen johdosta.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

17#
Oletko Ritala sitten nykyään demari vai vihreitä, vasureita, RKP:tä ja mitä näitä onkaan?

vastaus :

se ei ole mitään

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #23

Kyllä Ritala jotain on. Ei hän muutoin noin aktiivisesti osallistuisi keskusteluihin. Hänelläkin lojaliteetit ovat vaihdelleet, joten mikä lieneekään tällä hetkellä. Halu vaikuttaa on olemassa - ei hän muutoin täällä olisi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #38

Kyllä Ritala on sanonut olevansa vasemmiston kannattaja eli Majurin mielipiteiden mukaan se olisi sitten vanha kunnon kommunisti vai kuinka?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #39

Kommunisti on kommunisti, käytti mitä nimeä hyvänsä. Kyse on samantason faktasta kuin 1+1=2 tai luku jaettuna itsellään on yleensä 1.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #42

Vasemmistoliiton ideologia ei kyllä enää ole sitä vanhaa kunnon kommunismia. Siellä on myös ajattelijoita, jotka ymmärtävät nykyistä markkinataloutta. Niin hullulta kuin se saattaa kuulostaakin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Itse melkein haluaisin nähdä kun kommunistit ja ituhipit vetäisivät virallisesti hynttyyt yhteen. Puolueen nimi voisi olla "vimmunistit" ja apunimi "nistit".

Menisi pari vuotta ja kannatus olisi lähellä nollaa ja viimeiset jäsenet olisivat saitsulla.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi
Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Lavosen esittämään kysymykseen. Toivottavasti ja toivottavasti Väyrynen, kepun kunniapuheenjohtaja, kykenee kepun kohdalla samaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Väyrysen osalta juna on jo mennyt. Seitsemän tähteä ei taida enää riittää edes eduskuntavaaleihin asti. Ilmeisesti Sipilä tunnisti heti Väyrysen sopivuuden hallitukseen eikä hänellä ollut mitään ongelmaa olla toimimatta sen mukaan.

Brysselin ja kansalaispuolueen kautta Sipilän haastamiseen ja seitsemään tähteen oli alamäkeä koko ajan. Jälkeenpäin ajatellen jopa Väyrysen erottamatta jättäminenkin oli oikea ratkaisu. Joten hyvin Sipilän hermo piti siltäkin osin ja taitaa pitää edelleen. Hänellä on sama taloudellinen etu kuin Pasi Majurin toteamalla Harkimolla. Paitsi, että hänen ei tarvitse edes yrittää mahdotonta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Arto, sukunimeni on Levonen. Väyrysellä oli omat mahdollisuutensa, mutta rupesi hölmöilemään ja ei muuten ole enää keskustan kunniapuheenjohtaja. 50 vuoden poliittinen ura on heitetty keskustassa unholaan. Nyt en enää usko, että pulpahtaa kuin korkki pintaan, mutta vannomatta paras.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Hyvin Levonen vedät, huomaa että vaalipeli käynnissä. Kyllähän Kepulaisen on syytä ollakin aktiivinen, ei taida muuten olla asiaa kahden suurimman kärkikahinoihin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kiitos Mika. Oliko asia vilpitön?

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Ei kokoomus mihinkään hajoa. Harkimolla ei ole sellaista peruskannattajakuntaa, joka heilauttaisi. Muutaman paikan voi tietenkin viedä. Heillä on uusikonsepti, joka kiinnostaa ja tuntuu aidolta vaikuttamiskanavalta. Jos eivät itse asiaansa ryssi, niin luultavasti voivat olla tyytyväisiä tulokseensa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Erkki. Vannomatta paras tässäkin kohtaa.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Ei tule kesää. Liike Nyt on mielestäni samaa epäonnistuvaa hankesarjaa kuin: SE, SKE, Siniset, Kansalaispuolue, Seitsemän Tähteä ja Piraatit. Näitä riittää.

Liike Nyt lähti liikkeelle ilman syvällisempää ideologiaa, ajatuksena vain Kokoomuksen kiusaaminen. Aloittajista pätevin on itse Harkimo. Mutta homma lähti menemään pahasti pieleen Jungerin ja Enbusken tullessa kuvioon mukaan. Pelkkiä kuplissaan eläviä tyhjäntoimittajia.

Oma mielipiteeni: Keskusta, Kokoomus, SDP, PerusS ja Vasemmistoliitto jatkavat, Vihreät, KD ja RKP kituvat, kunnes kuolevat vähitellen pois.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Mielestäni hyvä analyysi, peukutan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

En itse löisi vetoa kommunistien puolesta. Siinä vaiheesa kun ihmiset tajuavat että hei, mehän ollaan kommareita uudella nimikkeellä, homma lähtee käsistä vasureillakin. Kommunisti on kommunisti nimenmuutoksesta huolimatta.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Pasi, tuo on kyllä totta. Mutta emme voi välttyä sen sortin hurahtaneilta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tunsin henkilön, joka rehellisesti myönsi olevansa korpikommunisti. Nukkui pois pari vuotta sitten, hieno ihminen kaikkine omine kommervenkkeineen.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen
Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Onnistuuko Harkimo hajottamaan uudella poliittisella liikkeellään vielä kokoomuksen kaltaisen puolueen palasiin.''

Kokoomus kadotti johtoajatuksensa Silakka Holkerista alkaen.

Ei ole enään tarvinnut Kokoomusta äänestää vuosikymmeniin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sittenhän sulla Pekka on kaikki hyvin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#50
Minulla henkilökohtaisesti menee ihan mukavasti.

Olenkin huolissani entisestä kotimaastani, josta vielä 60-70 -luvulla sai olla ylpeä.

Kaikille oli töitä ja elintaso nousi.

Sitten tuli Sorsan kolme hallitusta ja kyyti muuttui kylmäksi.

Risto Koivula

Valitettavasti Holkerin hallituksesta tuli katastrofihallitus. Sitä polittista tilaisuutta oli jo pitempään kytätty.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#57
Se oli surkea jatkumo Sorsan suomituholle.

Laskelmieni mukaan Suomi ei koskaan saavuta Sveitsin elintasoa, vaikka siihen oli mahdollisuudet.

Suomi on nyt todella tarkassa paikassa ja kansalaiset alkavat tasaiseen tahtiin köyhtyä.

''On maamme köyhä ja siksi jää''

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kaikki muut on sekaisin, paitsi vasemistoliitto. Demarit ja vasemmistoliitto hyötyvät, kun rasistit, kokkarit ja keskustalaiset hourailee.

Hyvältä näyttää.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Petteri se jaksaa uskoa omaan asiaansa ja aatteeseensa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset