VesaLevonen Kohti kultaista keskitietä

Vihreät romahtaa Touko Aallon mukana

Nyt näyttää entistä vahvemmin siltä, että olen ollut kaiken aikaa oikeassa. Alma Median imagokysely kertoo karua kieltä siitä, miten omat hölmöilyt vaikuttavat poliittiseen uskottavuuteen. Tämä on jääkylmää vettä epäilijöitten niskaan, jotka ovat muuta väittäneet. Tämä tietysti koskee kaikkia politiikoita eikä vain vihreitten Touko Aaltoa. Paavo Väyrysen osalta tilanne on tietysti kaikkein surullisin. 50 vuoden poliittinen ura viime talven presidentinvaalien jälkeen tapahtuneilla hölmöilyillä ja kohelluksilla täysin kanveesissa. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257540-alma-kysely-he-ovat-suosituimmat-poliitikot-ville-niinisto-kiilasi-heti-karjen

Aino Pennasen sekoilut Finnairin lentokoneessa poliisin pakkopalautuskeissin yhteydessä ja Touko Aallon tuki tähän sekä vielä oma esiintyminen paidattomana tukholmalaisella homoklubilla läpsimässä miesten takapyllyä oli järjetöntä touhua, vaikka näitä höyrypäisiä ihailijoitakin aina riittää ja jotka jaksavat uskoa ja lässyttää, että tällainen puree Suomen kansaan. Ei muuten pure. Sen verran konservatiivista kansaa vielä toistaiseksi olemme. Ja onneksi. Vähemmistöjä ei pidä sortaa, mutta vähemmistöjen kustannuksella ei kannata pelleillä.  

Touko Aalto on pikkuhiljaa kehittänyt ja rakentanut itselleen enemmän vapaamielisen pellen imagoa kuin uskottavaa puolueen puheenjohtajan imagoa. Vihreät romahtaa Touko Aallon mukana ja nykyinen 13.1 prosentin kannatuskaan tuskin tulee pitämään. Vihreillä ei ole näillä näkymin mitään asiaa ns. pääministeripuolueeksi ja seuraavan vaalivoittajan kannattaa harkita tarkoin, ottaako tällaista puoluetta edes hallitukseen mukaan.

Vihreitten ex-puheenjohtaja Ville Niinistö huitelee imagotutkimuksessa ihan omilla lukemillaan Touko Aaltoon verrattuna. Jos Ville olisi vielä puheenjohtajana, niin olisin voinut uskoa, että vihreistä olisi ollut seuraavaksi vakavasti otettavaksi pääministeripuolueeksi.

Villen sanoin, annan neuvon Touko Aallolle: ”Uskon asiapolitiikkaan – olen siinä vanhanaikainen. Olen politiikassa muuttamassa maailmaa, en vaihtamassa pilkun paikkaa tai tekemässä performanssia”.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (133 kommenttia)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Taidat sittenkin olla väärässä. Vihreät tulee olemaan yksi neljästä suuresta seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei Toukon ansiosta, vaan Toukosta huolimatta. Vihreitten onni on se, että menestys ei ole puheenjohtajasta kiinni. Perussuomalasiet romahti kun Soini heivattiin sivuun, eikä Li Andersson jaksa Vasemmistoliittoa koko Suomessa nostaa, vaikka hänen henkilökohtainen suosionsa valtava onkin.

"Poliitikon - ja monen muunkin julkkiksen - maine ja kunnia on kuin pyy pivossa. Se saattaa koostua vaikka minkälaisista sankariteoista, mutta silti siitä muistetaan vain yksi asia, yleensä jokin vähäinen virhe, väärinkäsitys tai kohu. Esimerkkejä piisaa. Harri Holkeri muistetaan siitä, että hän joi kahvia. Alexander Stubb pyöri huvipuistossa tikkatauluna. Jutta Urpilainen pukeutui verkkosukkahousuihin, ja viimeksi paidaton Touko Aalto taputteli ruotsalaisessa homobaarissa jonkun pyllyä. Hänen onnensa oli se että tapaus sattui homobaarissa. Jos Aalto olisi heteroravintolssa taputellut naisoletetun pyllyoletettua, hän olisi jo ajat sitten lentänyt vihreiden puheenjohtajan pallilta #metoo-tuomioistuimen kenttäpäätöksellä."

(Jukka Ukkolan pakinasta "Kohunäpertelyä", SK33/2018)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Perussuomalaiset ei romahtanut Soinin heivaamisen takia, vaan siksi että puolue meni hallitukseen, ja sen jälkeen niin Soinin kuin puolueen takki pyörähti ympäri suurin piirtein jokaisessa asiassa.

Puolueen jakautumisen jälkeen taas ei ole vaikea ymmärtää, miksi yhden asian liikkeeksi profiloitunut puolue ei kerää kovinkaan suurta kannatusta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Minun arvioni on, että perussuomalaiset kiilaa vihreitten ohitse. Vihreät jää viidennelle sijalle, jollei sitten jopa vasemmistoliitto pysty kiilaamaan vielä niiden edelle, kun Li Anderssonin imago on niin hyvä.

Perussuomalaiset tulevat saamaan suurimman osan maahanmuuttokriittisten äänistä ja näin nämä politiikan tutkijat ovat hyvinkin lähellä ennustamaansa eli ns. kolmas jytky odotettavissa, vaikka Halla-ahon ja Huhtasaaren imagossa ei ole tutkimusten mukaan juuri sen enempää "kehumista" kuin Aallonkaan. Jytky tosin tuskin yltää samoihin lukemiin kuin Soinin aikaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Olet täysin väärässä, että PS:n kannatuksen aleneminen olisi riippunut siitä, että Soini syrjäytyi puheenjohtajan paikalta. Katsos kun tuo kannatus oli alentunut huomattavassa määrin jo syyskuusta 2015 alkaen. Elokuussa 2015 oli kannatus mittauksen mukaan vielä 15 % ja seuraavassa kuussa enää vajaa 11 %. Tuosta ei sitten olekaan suuremmin pudonnut. Soini kylläkin aiheutti hallituksessa kannatuksen alenemisen, kun ei vaatinut hallitusohjelman noudattamista maahnamuuttopolitiikassa vaan hyvkäsyi kaiken mitä kokoomuksen sisäministeri toteutti yhdessä Sipilän kanssa hyvin liberaalisin ottein. Nyt maassa on alittomasti tuhansia jopa tunnistamattomia henkilöitä (ilman henkilöllisyyden todentaneita).

http://data.yle.fi/dokumentit/Uutiset/YLE_puolueka...

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Perussuomalaisten kannatus oli jo tippunut Soinin aikana ja olen samaa mieltä sinun kanssasi mainitsemastasi syystä Sirpa, mutta maahanmuutto ei ollut ainoa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #12

Ei ollut ilmeisesti ainoa, mutta mahtoi olla suurin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #13

Ihan varmaksi ei voi kukaan sanoa, mutta mikä muu se olisi ollut? Kaikkea ei voi Soininkaan takinkäännön syyksi lukea.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #15

Hallitusvastuu on populisteille kuoleman suudelma. Ruotsidemokraatitkin lässähtäisi kuin pannukakku jos se päästettäisiin hallitukseen. Tai jos se edes uskaltaisi mennä. Eihän persutkaan ekan jytkyn jälkeen uskaltaneet.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #22

Populismilla ei hallituksessa pärjää. Jos perussuomalaiset nousisivat Suomessa uudelleen hallitukseen, niin millainen olisi hallitusohjelma, ettei kannatus lässähtäisi kuin pannukakku? Siitähän se varmasti myös paljon riippuisi.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #22

Onneksi Vihreät on todennäköisesti seuraavassa hallituksessa, niin päästään katsomaan onko Vihreät populistipuolue. Vai painaako silloin vain vastuunkanto hallituksessa?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #49

Onhan se jo parissakin hallituksessa ollut ja kaikille lienee jo selvää, että vihreät ei ole populistinen puolue. Yhtä selvää kuin se että persut on, niin kuin SMP:kin oli. Jotkut ehkä muistavat vielä Vennamot ja SMP:n, jonka raunioille PS perustettiin. Ja kyllä, SMP:llekin hallitusvastuu oli liian kova paikka. Mielenkiintoistahan näissä hallituskuvioissa oli viimeksi se, että eduskuntavaaleissa PS oli toiseksi suurin puolue, jolle perinteisesti on kuulunut valtiovarainministerin salkku. Soini halusi kevyemmän ulkoministerin salkun. Saattaa olla että Orpo on Soinille kossupullon velkaa siitä että se on seuraava pääministeri.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #121

Ja mitähän Soini sitten saa, jos ei lähde tuleviin eduskuntavaaleihin?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #127

En tiedä, mutta siniset ei ehkä saa sitten yhtään kansanedustajaa. Tuskin se mikään menetys on kenellekään.

Oikeastaan muuten toivon että ruotsidemokraatit pääsee hallitukseen. Saa nähdä ratkeaako sekin vallankahvassa roikuttuaan parissa vuodessa niin kuin persuille kävi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #130

Olen samaa mieltä, sinisten taru on ohi, jos Soini ei lähde mukaan ja sekään, kun ei vielä takaa sinisille mitään.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"...yksi neljästä suuresta seuraavissa eduskuntavaaleissa"

Vähän aikaa sitten se oli tuleva pääministeripuolue mutta tietysti näppärä pyrkiä osoittamaan vaihtunut tilanne voitoksi.

Jos nykyinen suuntaus pitää, vihreät on yksi kolmesta tai neljästä keskikokoisesta puolueesta ja suuria on vain kaksi. Keskikokoisten keskinäinen järjestys tulee olemaan vähemän mielenkiintoista kuin kahden suurimman keskinäinen järjestys.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Minusta tuntuu, että monella on alkanut hymy hyytyä, kun näitä huonoja uutisia alkaa tulla vihreille lisää. Kovasti odotan, mitä Niemeläisen Kaitsu sanoo tästä imagotutkimuksesta. Vieläkö Kai uskoo, että vihreistä tulisi seuraava pääministeripuolue tai Touko Aallosta edes ministeri?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ei kai sitä vielä kukaan ole tulevaksi pääministeripuolueeksi ihan vakavissaan veikannut. Tilanteen vaihtuminen nähdään sitten kun on vaalit. Nykyiselläkin gallup-kannatuksella vihreät olisi suurempi kuin se oli viime eduskuntavaaleissa.

Vaikka Touko Aallon henkilökohtainen suosio on yhtä pieni kuin Soinin ja Halla-ahon, täytyy muistaa että viidestä suosituimmasta poliitikosta kaksi on vihreitä, Pekka Haavisto ja Ville Niinistö.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #18

No nyt minäkin ymmärrän paremmin. Ajattelepa Mika, jos vihreitä johtaisi Ville tai Pekka? Noilla imagoluvuilla olisi uskottavuutta. Touko lähti tuhlaamaan Villen perintöä. Puolue oli kovassa nosteessa Villen jäljiltä, mutta sitten tämä nk. uustulokas pilasi kaiken. Pääministeripuolueen haaveet saa unohtaa ja tuskin tulee olemaan ministeriainestakaan, vaikka demarit voittaisi vaalit.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #20

Villehän joutui väistymään puheenjohtajan paikalta siksi kun rotaatio tuli täyteen. Onhan tässä välillä minullakin Villeä ikävä, eikä vain siksi, että se on turkulainen. Touko Aalto on vähän outo tapaus: puhuessaan televisiossa se on kuin seipään niellyt, mutta annas olla kun se on vapaalla niin paita pois ja läps läps. Suomalaiset ovat sen verran sovinnaisia että Urpilaisen verkkosukkahousut ja Stubbin shortsitkin olivat monille liikaa.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Perussuomalaisten kannatus romahti nykyiselle vajaan 10% tasolle jo syksyllä 2015. Puolue oli täysin Soinin käsissä silloin, eikä heivaamisesta ollut tietoakaan.

Toki se kannatus ei ole lähtenyt nousuun Halla-ahon aikana, mutta romahdus tuli jo 2015.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Joo, Halla-ahon valinta sementoi persut pysyvästi marginaaliin. Nyt on aina kannatus matalalla ja hörhökerroin korkealla.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Joutaa romahtaa ja toivottavasti romahtaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ei sinisilläkään näytä olevan paljon kehumista. Soinin ja Sampo Terhon imago myös siellä Aallon tasolla. Sitä vain ihmettelin, miten Lepomäelläkin on niin huono imago, johtuuko sotelausunnoista, kun on asettunut poikkiteloin omassa puolueessa?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ollaan Leskinen jostain samaa mieltä (High five)!!

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Ei romahda, mutta ymmärrän keskustalaisen toiveen kun ko puolueen oma kannatus on laskusuunnassa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Keskustan kannatus on ollut kutakuinkin samoissa lukemissa heiluen 15-17 prosentin paikkeilla riippuen kuka näitä galluptutkimuksia on tehnyt. Pessimisti ei pety, joten pelkään kyllä itsekin tätä nykyistä tilannetta näistä lukemista huolimatta, mitkä eivät todellakaan ole hyvät keskustalle. Jotain uutta ja isompaa vaihdetta pitäisi puolueesta löytyä, mutta onnistuuko se Sipilän ja nykyisen puolejohdon johdolla/luotsaamana, on iso kysymysmerkki. Täyden tukeni annan demokraattisesti ja laillisesti valitulle puoluejohdolle, vaikkei kesäkuun puoluekokouksen jälkeen kukaan ole nykyisestä puoluejohdosta neuvojani kysellyt. Ehkä sitten Jyväskylän politiikka- ja toimintapäivillä jotain uutta tulee esille.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Keskusta varmaan vetäytyy oppositoon kannatustaan kasvattamaan eduskuntavaalien jälkeen. Hallituksen muodostavat demarit, kokoomus ja vihreät. Persut ja siniset joutuvat oppositoon järsimään vanhojen juoniensa jätteitä ja vikisemään pakkoruotsista ja fillarikommunisteista ja kasvisruokapäivistä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #19

Vaihda vihreitten tilalle keskusta. Se tehdään kolmen suuren pohjalle ja vihreät eivät ole siellä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #21

Minä puolestani en usko, että kokoomus ja sdp mahtuvat samaan hallitukseen. Kovin suuret ovat erot puolueiden ohjelmissa ja varsinkin verotuksen ja tukipolitiikan suhteen.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #25

Kovaa on ollut myös tuo nokittelu viime vuosina. Kulisseissa kuitenkin sanotaan puuhasteltavan siihen suuntaan, mutta kulissit eivät auta ennen kuin nähdään mitä kansalla on sanottavanaan. Minulla on sellainen tunne, että vaaleissa demareitten kannatus tipahtaa eikä siitä tule pääministeripuoluetta.

Kokoomuksella on tällä hetkellä ehkä tasapainoisin kannattajakunta, mutta mitä vielä kaivetaan tai otetaan esille, kun vaalit tulee? Kokoomus oli se suurin puuhamies, miksi perussuomalaisia ei haluttu enää huolia hallitukseen, kun Halla-aho voitti Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajavaalit. Vapaavuori sai kokoomuksessa sellaisen mylläkän aikaan, että siihen lähti Orpo mukaan ja sitten pian koko puolue. Tämän jälkeen mielestäni vasta Sipilä ja keskusta hylkäsi perussuomalaiset ja lopunhan me tiedämmekin.

Käyttäjän kkapela kuva
Kari Kapela Vastaus kommenttiin #29

#29 ”... Kovaa on ollut myös tuo nokittelu viime vuosina ...”

Nokittelu kuuluu taktiikkaan ja antaa kuvan SDP:stä vaihtoehtona. Jos (ja kun, kuten perinteisesti tähän päivään saakka sieltä 80-90 lukujen taitteesta) taktiikka toimii, päästään näkemään tuo mainitsemasi kulissien takaisten toimien täytäntöönpano. Tosin ehkä ”Oskarien” arvoisten näyttelijäsuoritusten ja käsikirjoituksen kruunaamana. Näin se on aina mennyt ja menee todennäköisesti vielä menemään. Hyvin uppoaa äänestäjäkuntaan.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #25

#25
Ei ne ole. Kokdem on palkansaajien puolue.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #48

Demarit kyllä, mutta ei kokoomus. Kokoomus on ns. kovan rahan puolue.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #25

Kokoomus ja SDP mahtuvat kyllä samaan hallitukseen, mutta kokoonpano Kokoomus - SDP - Keskusta ei. Demarit eivät halua lähteä vähemmistöksi porvarienemmistöiseen hallitukseen, ja toukohousut taas eivät halua vähemmistöksi kaupunkihallitukseen.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #21

#21 no ei tasan tule kolmen vanhan suuren yhteishallitusta. Demarit eivät lähde Kokoomuksen ja Kepun jatkuvan yhteistyön panttivangeiksi vaan sinne hallitusohjelmaan pitää saada oma kädenjälki ja mielellään purettua aktiivimallit ja vastaava kyykytys.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #28

Mistä tiedät, ettei näiden kesk-kok-sdp -puolueiden välillä kompromissit toimisi näissäkin asioissa? Muista, että demareissakin on vahva oikeistosiipi, vaikka Rinne ainakin puheissaan antaa ymmärtää olevansa enemmän sitä vasemmistosiipeä.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #30

#30 jos demarit haluavat itselleen minkäänlaista tulevaisuutta vuod n 2019, niin eivät lähde noiden molempien kelkkaan vietäväksi.

Korkeintaan skenaario, jossa hallitusta ei mitenkään muuten saada aikaan, voi tulla kyseeseen. Sovitaan ettei sovita mistään, korkeintaan pieniä myönnytyksiä omille intressiryhmille eli SDP:lle näennäisiä eläke-etuuksien tarkistamista, Keskustalle maataloustukiaisia ja Kokoomukselle kevyttä verotuksen painopisteiden viilamista. Rakenteisiin kuten sosiaaliturvan uudistukseen ei mitään mahdollisuutta puuttua.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #43

Sosiaaliturvan uudistaminen lienee tärkein uudistus seuraavalla hallituskaudella ja on kyllä varmasti kaikkien puolueitten intressissä.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #61

#61 joo on, mutta näillä kolmella ihan eri intressit. Kokoomus ja SDP tosin lähempänä toisiaan perusratkaisussa eli tarveharkintaista sen olla pitää. Voimasuhteista riippuen sitten sovitaan kyykytyksen ja porkkanan välisestä suhteesta.

Keskusta kannattaa perustuloa mikä minusta on hyvä. SDP:n tiukan vastustuksen takia mitään sellaista ei ole tiedossa, korkeintaan joku tiukasti rajattu jatkokokeilu jos kävisi niin, että hallituksen runko olisi SDP ja Keskusta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #68

Ollaanhan me Harri joskus jostain samaakin mieltä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #68

No pitää kyllä harvinaisesti kehuakin kepua eli perustulon tarpeellisuuden suhteen he ovat oikeassa. Demarit kuolevat vanhuuttaan ennen kuin älyävät kääntyä samalle linjalle ja nyky-Kokoomukselle kansalaisen 9€/päivä työ (tai turha kurssi) tekee ihmisen vapaaksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #92

Myös Sipilän puheet kehitysavun lisäämisestä ovat asiaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #43
    "#30 jos demarit haluavat itselleen minkäänlaista tulevaisuutta vuod n 2019, niin eivät lähde noiden molempien kelkkaan vietäväksi."

Kataisen hallitukseenkin vaatimalla vaativat Vasemmistoliiton mukaan, että saatiin vihervasemmiston enemmistö.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #30

Demarit on kuin retiisi: päältä punainen, sisältä valkoinen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #21

Vihreät saattaa kyllä olla kolmen suurimman puolueen joukossa. Neljän suurimman joukossa se on aivan varmasti, ja ero keskustaan on niin pieni ettei sillä ole merkitystä loppupeleissä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #118

Ei ole, vihreät romahtaa ja perussuomalaiset menee vihreiden edelle.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #120

Ei ole mitään mikä viittaisi vihreiden romahdukseen saati perussuomalaisten nousuun. Olet nähnyt pahaa unta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #125

Etkös huomannut politiikan tutkijoiden ennustetta? Taisi mennä sinulta ohi. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257080-tutkimusjo...

Vihreiden romahdus taas johtuu Touko Aallon huonosta imagosta. Se mitä tässä blogissanikin olen koettanut kertoa, mutta ilmeisesti tämäkin meni sinulta ohi. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257540-alma-kysel...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #128

Joo, luin minä tuon Uuden Suomen jutun, ja kiinnitin jo silloin huomiota tähän kohtaan: "Politiikkaradion vetäjä Sakari Sirkkanen ja toinen vieras, Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja Tuomo Lappalainen pitivät ennustetta hurjana. Esimerkiksi Uuden Suomen ja Iltalehden yhteisissä kannatusmittauksissa perussuomalaisten suosio on pyörinyt kahdeksan prosentin paikkeilla, joskin Ylen gallup mittasi perussuomalaisille kesäkuussa 10,3 prosentin kannatuksen, joka oli paras tulos sitten syyskuun 2017." Ennuste on kieltämättä hurja, mutta yhtä kaikki se on toistaiseksi vain villi arvaus, ja luultavasti väärä.

Olen kai jo aikaisemminkin sanonut, että vhreät ei nouse eikä kaadu Touko Aallon mukana. Toisin kuin populistipuolueet, vihreät ei ole riippuvainen keulakuvan vetoivoimaisuudesta. Enkä edes usko että Toukon pikku tempaus homoklubilla vihreitä hätkäyttää. Ehkä se saattaa niitä sovinnaisimpia liikkuvia äänestäjiä pelästyttää, mutta perusvihreät ohittavat sen olankohautuksella.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #129

Onhan se hurja povaus perussuomalaisille, kun ajattelee, että kannatus on pyörinyt alle 10 prosentissa. Vihreitten tilannetta seuraan mielenkiinnolla, mihin se lähtee nyt kehittymään, kun puheenjohtajan imago on huono. Jos imagolla ei ole vaikutusta, niin sitten kannatus pysynee niissä kantimisissa, missä se tällä hetkellä on eli noin 13 prosentin paikkeilla. Vaalit tietysti voi muuttaa vielä tilannetta. Mielenkiintoista on.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Näyttää siltä että kepu on todella peloissaan, mitä tulee vihreisiin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Mihin me vihreitä tarvitsemme, kun meillä on vastuullinen vihreys?

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

”Mihin me vihreitä tarvitsemme, kun meillä on vastuullinen vihreys?”

Tämä oli hirtehisen hauska kommentti!

(Lisäys siltä varalta että perustelu ei ole itsestäänselvyys: se, mitä Kepu sanoo vastuulliseksi vihreydeksi on todellisuudessa aluepolitiikkaa. Senhän näkee sokea Reettakin.)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #26

Ydinvoimaahan "vastuulliset" vihreätkin ovat alkaneet kannattaa. Joku voisi nauraa sillekin.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Odotan mielenkiinnolla koska teoissanne alkaa oikeasti näkyä vastuullinen vihreys. Tämän hallituksen aikana on mm puolitettu kansallispuistojen hankintarahat, ajettu ympäristöhallitoa alas, leikattu myös ympäristönsuojeluun liittyvistä tutkimusrahoista, leikattu ympäristönsuojelua harjoittavien yhdistysten tuesta, lisätty hakkuita, lisätty turpeen verotukea sadasta miljoonasta sataankuuteenkymmeneen miljoonaan...

Aikamoista vastuullisuutta. No tulihan tuohon uusimpaan budjettiin jotain rahoja Itämeren suojeluun.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Keskustalla ei ole vastuullista vihreytä. Edelleen kannatatte turpeen polttoa, turkistarhausta, väheksytte metsien monimuotoisuutta, kaivostoiminta, paskavaara yms.. Älä nyt yritä viherpestä itseänne.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #98

Pitääkö se ihmisen elinkeino ja toimeentulo sitten mielestäsi tappaa kokonaan? Sitähän se vastuu on, että harjoitetaan elinkeinoa, mutta huomioidaan tietyt rajat, ettei luonto ja ympäristö kärsisi liikaa. Vai onko se mielestäsi sitä, että kaikki ajetaan alas ja sitten pannaan porukkaa lisää kortistoon?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #103

Ongelma on, että teille se ympäristö tulee aina vasta kolmantena tai neljäntenä. Ja valitettavasti se ei riitä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #106

Kaikki me olemme huolissamme ympäristöstä, mutta niin myös ihmisten toimeentulosta. Kun näitä asioita punnitaan keskenään, jompikumpi jää toiseksi. Valitettavan usein se on ollut ympäristö. Talvivaaran kaltaisia ympäristöongelmia ei pitäisi koskaan päästä tapahtumaan, mutta siinäkin meni ihmisten toimeentulo edelle, vaikka tuomioita on jaettu.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #98

Ehkä parempi termi on laimennettu ellei peräti vesitetty vihreys.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #117

Laimennettu mieluummin, jos yhtään helpottaa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #98

"Ajatelkaa turkistarhaajien itkeviä lapsia". No ei se kepulainen tainnut olla joka noin sanoi. Ihminen on ihmiselle Sasi.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Rehellisesti sanoen en kyllä ymmärrä, mitä ihmeen iloa on toivoa tai ennustaa vihreiden romahdusta. Touko Aallon mukana tai ilman. Romahtavat, jos romahtavat. Minä arvelen, että heillä on sanansa sanottavana seuraavissakin hallitusneuvotteluissa. Voi olla jopa, että hallitusta on vaikea saada kasaan ilman heitä.

Paljon oleellisempaa on, mihin asioihin keskustan pitäisi keskittyä, jotta olisi annettavaa myös seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Muut tekevät omia asioitaan omien näkemystensä mukaan. Sipilän hallitus on tehnyt hyvää työtä mutta ei se työ siihen lopu. On mietittävä, mitä seuraavaksi.

Mieti, mitä itse voisit tehdä. Ei sitä, mitä muiden pitäisi tehdä tai miten muita voisi vähätellä. Vaikka ilmeisesti moni muukin, myös keskustan ja Sipilän vastustajat, kyllä keskittyy enemmän vikojen hakemiseen muista kuin siihen, mitä oikeasti voisivat tarjota asioiden ratkaisemiseksi. Vastaan on helppo olla, paljon vaikeampaa on tarjota rakentavia toimintaehdotuksia.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

En minä mitään toivo enkä iloitse, mutta faktat puhuu nyt sen puolesta. Mitä sinä Juho näitä vihreitä hyysäät ja luot uhkakuvia, ettei ilman heitä saataisi seuraavien vaalien jälkeen uutta hallitusta kasaan? Varmasti saadaan ja minä olen vahvasti sitä mieltä, että vastuullisuus maan taloudesta edellyttää sitä, että keskustan pitää olla siellä mukana, mutta vaaleissa tietysti kansa päättää mikä on suunta.

Minä en pysty sitä sanomaan tarkasti, mistä se uusi ja iso vaihde löytyisi, että keskustan kannatus saataisiin nousemaan, kun ei talouden ja työllisyyden nousseet luvut ole vaikuttaneet juuri mitenkään ehkä loppujen lopuksi ei mitenkään, vaikka puheenjohtaja ja pääministeri Sipilä on niitä moneen kertaan kansalle esitellyt.

Täyden tukeni annan demokraattiselle ja laillisesti valitulle puoluejohdolle ilman muuta. Omat kritiikkini olen esittänyt puheenjohtajavaaleissa ja omat neuvonikin olen tuonut esille. Minulta ei ole kukaan kesäkuun puoluekokouksen jälkeen kysynyt mitään, mutta ehkä sitten syyskuussa Jyväskylän politiikka- ja toimintapäivillä, jonne olen myös menossa edellyttäen, että olen hengissä ja terveenä. Nyt on flunssa päällä, mutta eiköhän se siihen mennessä ehdi parantua.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Muista nyt kuitenkin, että vihreiden kaikkien aikojen äänisaalis eduskuntavaaleissa oli 8,9% ja nyt kannatus on vakiintunut yli 13% lukuihin. Melkoisesta romahduksesta on siis kyse ;)

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari Vastaus kommenttiin #27

#27 8,53 vihreiden ennätys jos tarkkoja ollaan. Keskustaa uhkaa itsenäisyyden jälkeisen ajan huonoin vaalitulos.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #34

Harri. Tuota en kiellä ja se vähän pelottaakin. Jostain pitäisi nyt se iso ja uusi vaihde löytää, että tilanne kehittyisi parempaan suuntaan, kun ei nyt minuakaan valittu keskustan uudeksi puheenjohtajaksi, vaikka olin valmis laittamaan itseni likoon. Sillä mennään, mitä on. Juha Sipilällä on kovat paineet hakea luottamusta, se on varma, vaikka parran on kasvattanut niin kuin minullakin on. ;)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #27

Marko. Näin siinä eduskuntavaaleissa tuleekin käymään, kun Touko-Pouko avaa suunsa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #35

Et ole tainnut seurata Toukon esiintymistä ja puhumista kovinkaan paljon? Hän on itse asiassa yksi parhaista tämän hetken puhujista mitä tulee puheenjohtajakaartiin. Pesee Rinteen ja Halla-ahon mennen tullen ja voittaa myös Sipilän.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #41

No, sitten kannattaa mieluummin puhua ja lopettaa hölmöilyt ja koheltamiset. Usein kuitenkin teot ratkaisee, ei pelkät puheet.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #42

Tulee väkisinkin muuttumaan sillä vaalien aikana media ei voi keskittyä negatiivisen kuvan rakentamiseen yksittäisistä poliitikoista. Kuinka pitkälle se riittää jää toki nähtäväksi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #45

Kyllä media sitä rakentaa, jos hölmöilet. Touko Aallolla alkaa olla viimeiset hetket näyttää omaa uskottavuuttaan. Tosin en ymmärrä, miten omassa puolueessa ei ole vielä havahduttu Aallon imago-ongelmaan, kun tuki on ollut kaikesta huolimatta niin vankkaa?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #62

Ongelma on tiedossa, mutta ainakin itse maltan odottaa, että miten Aalto pärjää näytönpaikassa, eli vaaleissa. Hän on toki kompuroinut, mutta ei tärkeissä asioissa, ja lopultakin vasta vaalit näyttävät miten hän hoitaa homman kotiin. Itse pidän vain luonnollisena, että puheenjohtajalle annetaan tuki niin kauan kunnes käy lopullisesti selville, että onko hän vahvuus vaiko heikkous puolueelle ja politiikassa tämä paljastuu vasta vaaleissa. Ei gallupeissa eikä vihamielisissä lehtikirjoituksissa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #73

Voit olla oikeassa ja moni vihreä varmasti toivoo, että olet. Muutenhan vihreät ovat ihan oikeasti ns. mennyttä kalua.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo Vastaus kommenttiin #41

Höpö höpö, ulkoinen olemus ja paatosmainen puhetapa viitta itäsaksaan tai jonnekin sinnepäin. Eikös Touko ollutkin kommunisti nuoruudessaan ? 5. kolonna on löytänyt kotinsa vihreiden joukossa, Hassista lähtien...

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #101

Jos vihreät menee Touko Aallon johdolla seuraaviin eduskuntavaaleihin eikä imago-ongelma haittaa, niin sittenhän se nähdään, mitä Aalto esittää ja miten Aalto esittää. Paatosmaisesta puhetavasta olen samaa mieltä, mutta se on yksilöllistä ja sitä esiintyy muillakin.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En minä heitä mitenkään hyysää. Todellisuudessa kuitenkin mielestäni vihreät on keskustaa lähimpänä sikäli, että heilläkin kestävä kehitys kuuluu minusta perusarvoihin. Ikävä vain, että kaupunkilaisen vihreyden ja keskustalaisen vihreyden välillä näyttää olevan paha ymmärrysero, joka osaksi taitaa olla suorastaan vihamielistä, tahallista väärinymmärtämistä.

Touko Aalto on minun mielestäni ollut pettymys. Odotin häneltä enemmän. Mutta minusta keskustalaisten on ihan yhtä turha tehdä numeroa hänen läpsyttelyistään kuin mitä on väärin leimata Sipilää lestadiolaisuudella. Sen sijaan arvostan vaikkapa Hanna Halmeenpäätä kovasti, vaikka ydinvoiman osalta olenkin hänen kanssaan suunnilleen tasan eri mieltä. Samoin Maria Ohisalo tuntuu olevan henkilö, joka osaa antaa tunnustuksen myös muille silloin, kun aihetta on. Siinä mielessä Sipilän vihervasemmisto-slogan oli hieman mautonta.

Taloudellinen kehitys on ollut myönteistä hallituksesta huolimatta. Mutta jotain hallitus on tehnyt oikein, koska talouden paranemista ei ole kuitenkaan ryssitty. Mutta yleensä siitä ei kiitosta seuraa. Samoin Ahon hallitus käänsi talouden suunnan mutta Lipponen korjasi hedelmät. On hallitus kuitenkin tehnyt myös täysin päättömiä päätöksiä, joista aktiivimalli on pahin. Se olisi pitänyt jättää tekemättä ja keksiä jotain muuta, jolla olisi pystynyt aktivoimaan heitä, jotka haluavat aktivoitua.

Aktiivimallin sijasta pääpaino olisi pitänyt olla perusturvan kehittämisessä. Olisi kannattanut uskoa siihen, että asiaa kannattaa miettiä eteenpäin jo nyt, vaikka perustulokokeilu jäi vähän torsoksi ja tulokset kokeilusta ovat analysoitavissa vasta hiljalleen. Perusturvaa pitäisin yhtenä niistä painopistealueista, joihin keskustan pitäisi erityisesti keskittyä. Sekä ennen vaaleja että vaalien jälkeen. Työelämän murros on jo nyt sellainen, että perinteisen palkkatyön aika on ohi.

Itse yritän edelleen miettiä noita energia-asioita. Olen ehdoton ydinvoiman kannattaja ja nyt olen erityisesti kiinnostunut noiden modulaaristen reaktorien mahdollisuuksista. Keskusta on sitonut itsensä liiaksi bioenergiaan ja uusiutuviin. Siltä osin joskus tuntuu, että keskusta on ominut vihreiden yltiöpäisyyden siinä vaiheessa, kun vihreät alkavat jo pakittamaan.

Joka tapauksessa en pidä lainkaan tästä negatiivisten kuvien politiikasta. Oli sitten kyse mistä tahansa. Väärinkäytökset on tietenkin tuotava ilmi ja niistä on asetettava vastuuseen. Mutta epämääräisten huhujen tai puolitotuuksilla luotujen mielikuvien käytöstä en pidä.

Oman toivehallitukseni pohja olisi ensi keväänä keskusta, kokoomus ja vihreät. Aakkosjärjestyksessä. Se olisi oikeastaan ollut toiveeni jo 2015. Jättäisin edelleen SDP:n etsimään tulevaisuuttaan. Niin epäjohdonmukaista heidän touhunsa on.

JK. Täsmennän vielä tuota ydinvoiman kannattamista. Kannatan siis ydinvoiman käyttöä sähkön peruskuorman täyttäjänä. Mikäli mahdollista, se pitäisi pystyä yhdistämään myös lämmöntuotantoon. Vesivoima Suomessa on rajallista ja se on rakennettu jo kokonaan. Siitä ei oleellista perusvoimaa saa lisää mutta se on erinomainen säätövoima.

En kuitenkaan vastusta tuuli- ja aurinkovoimaa. Ne ovat täydentäviä ratkaisuja, eivät perusvoiman tuottajia. Bioenergian käyttöä on tietenkin selvitettävä ja käytettävä mahdollisuuksien mukaan. Mutta ei siihenkään kannata yli-innostua samalla tavalla kuin innostuttiin tuulivoimaan.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #72

Juho. Hyvä, kun et hyysää. Jätetään kuitenkin nämä Touko Aallon vihreät pois hallituksesta, jos se vain on meistä kiinni, niin moni asia sujuu hallitustyössä helpommin, kun ne eivät ole siellä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #111

Jos huomasit, niin vihreiden Hanna Halmeenpää oli mukana Kalajoen valtuustossa äänestämässä tuulivoimahankkeen nurin. Joten kyllä vihreissä löytyy ihan järkevää ja ratkaisukeskeistä ajattelua. Joten itse olen edelleen sitä mieltä, että keskusta ja vihreät sopisivat ihan hyvin samaan hallitukseen.

Ajattelussa on tietenkin eroja mutta myös yhtäläisyyksiä. Vaikka he nyt ovat kahdesti tehneet paniikkipaon hallituksesta, varsinkaan Kataisen hallituksesta lähtöä ei toisaalta voi hirveästi moittia.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #114

Liian iso riski. Ei kannata enää sellaista ottaa.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Miksi vihreillä on kannatusta? Mitä vihreät on tehnyt, jotta laariin sataa, vai tuleeko se kannatusta pakkopakona, väkinäisen vaihtoehdon etsimisenä? Vihreillä ei ole kepun kaupunkiongelmaa, vaan jonkinmoinen maaseutuproblematiikka kyllä. Kaupungeissa asuu enemmän äänestäjiä ja nuorisoa.
Vihreitten huima nousu on pintakuohua. Asetelmista johtuen se tuskin romahtaakaan, paitsi sen kuohun. Nuoriso ei erota eikä tiedä taistolaisuudesta mitään. ”Esihistoriallisia aikoja” ei muistella. Analogia ei ilmenny.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tarkoitatko analogialla Touko Aallon kommunistimenneisyyttä?

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Touko Aalto on toivoton maailmanparantaja, mutta mitäpä muuta Vihreiltä voi odottaa. Entäpä Juha Sipilän aikeet laittaa Suomi ilmastotaistelun eturintamaan? Taistelun vaivat ja kustannukset hän aikoo maksattaa suomalaisilla. Samoin mies on ilmaissut puheissaan ajattelevansa asioita EU:n näkökulmasta: kuinka EU:sta on tehtävä vahva kansainvälinen militääris-taloudellinen mahtitekijä "jonka yli ei kävellä". Arjen huolissaan painiskelevat kansalaiset ovat näihin EU-supersankareihin lopen kyllästyneitä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Jouni, kannattaisiko keskustassa tuosta minun vaalipuheestani huomioida ne kohdat mitä puhuin Sotkamon puheenjohtajavaalissa mm. EUsta, eurosta, maahanmuutosta ja sotilaallisesta yhteistyöstä? http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256578...

Pekka Iiskonmaki

Vihreä kertovat olevansa kansanliike ja kansa liikkuu.

Börje alkaa tuossa porukassa vaikuttamaan älykkäältä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Mitä Börje on nyt sellaista puhunut, että älykkääksi kehut?

Pekka Iiskonmaki

#40
Miksi pidit tarpeellisena erottaa sen kontekstistä?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #47

En minä ole seurannut sitä niin tarkasti, missä kohtaa hänen älykkyys on tullut esille ja poikkeaa muusta valtavirrasta. Siksi kysyin.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Ei virheitä tarvita yhtään mihinkään. Kun kuuntelee vaikkapa tiilikaista niin normi virhe kuulostaa ihan järkevältä. Ja tämä "tankkaajat voisivat maksaa lisää jotta voidaan istuttaa puita" kuulostaa ihan äärivirheen ulostulolta.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tuolla puidenistuttamisideallahan ei ole mitään tekemistä vihreiden kanssa. Se on sitä keskustan vastuullista vihreyttä, eli puhdasta viherpesua - sillä jos samaan aikaan tehdään ennätyshakkuita jää tuo pelkäksi anekaupaksi jolla ei ole mitään konkreettista merkitystä. Eli älä syytä vihreitä keskustan hassuista ideoista.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Keskusta itse on aiheuttanut metsien monimuotoisuuden pienentymisen. Soiden raiskaukset yms. Keskusta puolue itte voisi hankkia miljardi uutta puuntainta ja käydä ne istuttamassa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #99

Tietysti kaikki on keskustan syytä, miten se kukaan muukaan voisi olla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Muita puolueita haukkumalla ei ole koskaan vaaleja voitettu, tai kannatusta lisätty, sellaiseen turvaudutaan yleensä siinä vaiheessa, kun omat ideat ovat kadonneet ja paniikki alkaa iskeä.

Huomaa selväsitkin blogistin paniikin, kun blogien aiheet alkavat olla vihreistä enemmän kuin oman puolueen asioista, tottakai se pelottaa, kun keskustan ja vihreiden kannatus lähenee toisiaan koko ajan.

Se voi olla vieä vaalien tullessa niin, että keskusta onkin vasta viidennekis suurin puolue, siinä sitä sitten riittääkin blogille aihetta.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Muita puolueita haukkumalla ei ole koskaan vaaleja voitettu..."

Juu, esimerkiksi persujen jytkyllähän ei ollut mitään tekemistä "vanhojen puolueiden" haukkumisen kanssa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Soini osasi kyllä tuon taidon, mutta kyse oli enemmän valtakoneiston (ja kolmen suuren) syyttelystä ja osoittelusta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #59

Ja osaa vieläkin. Jos Soini lähtee mukaan vaaleihin ja pääsee edelleen eduskuntaan, niin eiköhän räksytys ala taas uudelleen ja Soini on taas enemmän oma itsensä kuin nyt ministerinä ollessaan.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Onneksi petteri ei koskaan syyllisty pelkkään puolueen haukkumiseen, eiku.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sinä olet Petteri valitettavasti ollut tässä kohtaa pahin haukkuja, mitä olen sen verran noita sun blogejasi seurannut. Haukut joka käänteessä perussuomalaisia. Mitään rakentavaa siellä ei perussuomalaisista taida olla?

Sinua taitaa myös harmittaa, kun tuo sinun kristallipallosi ei näytä pitävänkään paikkaansa vihreitten suhteen ja jos perussuomalaiset ottaa ns. kolmannen jytkyn, niin sitten sinua vasta harmittaakin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mulle kelpaa kaikki minkä kansa valitsee, mutta ei ne enää tee mitään jytkyjä, ne oli ja meni.

Minä en olekaan ehdolla ja haukun kyllä persuja, niissä ei ole mitään rakentavaa, eikä niitä kukaan tarvitse, vain hölmö äänestää varmaa oppositiopuoluetta.

Me voidaan sitten katsoa kuka oli oikeaassa, kun vaalit ovat menneet, kovin tuntuu blogistilla olevan rakkautta persuihin, kannattaisko vaan valita se rakkauden kohde, sillä Sipilää ja omaa puoluettasi olet itse haukkunut tuon tuosta.

Vihreät ovat seuraavassa hallituksessa aivan varmasti, niillä on selvä tilaus sinne. En minä vihreitä äänestä, mutta on se ainakin sata kertaa parempi kuin keskusta, ja rannalle jäät sinäkin Sipilän kanssa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #78

Puheenjohtajavaalit käytiin jo Petteri. Olet nyt jäänyt aikaasi jälkeen. Kelloakaan ei ole vielä vaihdettu talviaikaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Luenko oikeasti rivienvälit oikein? Oletkohan, Vesa, salaa toiveikas entisen puolueesi vaalivoiton puolesta?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #94

Et lue. Olen ollut yllättynyt siitä, kun galluptutkijat näkevät perussuomalaisille tulevan kolmannen jytkyn. Jotainhan silloin pitäisi keskustankin osata tehdä, että oma suunta saataisiin käännettyä, mutta paljon on nyt kiinni puoluejohdostamme pystyykö se näkemään sen mitä pitäisi nyt tehdä. Minulla oli hyvät teemat puheenjohtajavaaleissa, sieltä mielestäni löytyisi vastauksia, jos vain haluttaisiin nähdä metsää puilta. Oltiinpa Jussi Halla-ahosta mitä mieltä tahansa, niin ei se tyhmä ole, vaikka senkin imago on tutkimuksen mukaan huono. Se johtuu kuitenkin enemmän näistä menneisyyden virheistä kuin siitä, miten hän nyt puhuu ja toimii. Laura Huhtasaaren kohdalla vaikuttaa huonoon imagoon nyt myös nämä plagiointijutut.

Risto Koivula

Luulisin, että Toukon performanssi on vitsi, mitä taas esimerkiksi virheiden fiministien touhut eivät ole eivätkä ole koskaan olleet, vaikka moni on hyväntahtoisesti sellaistakin luullut (mm. minä... mutta siitä on paljon aikaa).

Virheiden pahin myllynkivi on Al-Haidi Hautahourulallan eurokomissaarikampanja, jolle meedia jopa antaa palstatilaakin... Sekään ei valitettavasti ole ainakaan vitsi.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/al-...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Asiallisuus auttaa keskusteluissa. Tuollainen pilkka kertoo lähinnä esittäjästään, ei pilkan kohteesta. Eli suosittelisin pientä itsetutkiskelua.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Vihreissä kävi jo vuosia sitten niin, että ”käki muni pikkulinnun pesään.” Stalinistit ja muut ”vasemmikot” löysivät sieltä kommunismin romahdettua uuden poliittisen kodin.

Touko Aallon valinta puheenjohtajaksi varmisti sen, että ”pikkulintu ruokki käenpoikasta.” Kommunistiseen nuorisoliittoon kuulunut Aalto on tuonut puheenjohtajuuden myötä tätä aatemaailmaa Vihreisiin.

Ehkäpä moni Vihreiden kannattaja on herännyt nyt huomaamaan hänelle varatun ”hyödyllisen idiootin osan” ja alkanut näkemään ”metsää puilta.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunistinen_nuoris...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Stalinistien määrä vihreissä taitaa olla yhtä suuri kuin RKP:ssä, Nordean johdossa, vasemmistoliitossa, ja todennäköisesti niitä löytyisi ihan yhtä paljon muistakin puolueista jos viitsisi etsiä. Sinällään olen pitänyt vähän säälittävänä näitä stalinistipuheita, sillä niiden osuvuus on samaa luokkaa kuin jos heittäisin sokkona tikan olan yli ja toivoisin sen osuvan taulun keskelle. Mutta epäilemättä nämä puheet jatkuvat, sillä kun tietämys on heikkoa ja asenne vahva, niin vähän sinne päin haukkuminen on se mitä monet harrastavat.

Mitä Toukoon tulee, niin hän kuuluu tätä nykyä talouspoliittiselta ajattelultaan lähinnä keskustaan, pienin vaihteluin välillä oikealle ja välillä vasemmalle.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Vesaa tuo Aallon paidattomuus ja homoklubit kiinnostavat.

Minusta Vihreät ei ole koskaan ollut potentiaalinen pääministeripuolue. Ei Niinistökään olisi puolueelleen saanut yli 20 % vaalikannatusta. Gallupkannatus ei ole koskaan Vihreille oikeaksi äänestyskannatukseksi väkevöitynyt.

Ville Niinistö haparoi itsekin puheenjohtajuutensa alussa. Lopuksi Villestä kehkeytyi aito populisti. Ville puhui loppuajasta jo täysin pehmoisia, unelmahöttöä. Se toki puri kannattajakuntaan, mutta ei sillä olisi pääministeriyttä saavutettu.

Tuo Joensuun Juho on harvinaisen oikeassa. Ei Keskustan kannatus nouse Vihreiden kannatusta vähentämällä. Ainoa mahdollisuutenne hyödyntää vihreiden äänestäjiä olisi kehittää omassa politiikassanne jotain, jolla Vihreiden ääniä voisitte kokoon kerätä.

Vihreitä mollaamalla pudotatte itsenne Vihreiden kannatuksen kanssa samalle tasolle, ehkä jopa alle. Itse uskon Vihreiden päätyvän vaaleissa 12-14 kannatukseen ja saavuttavan hallituspaikan. Keskustalle hallituspaikka on paljon tiukemmassa. Sen tavoittelemiseen on syytä keksiä muuta kuin Touko Aallon paita.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Suosittelen joskus että kuuntelette Villen puheita vähän tarkemmalla korvalla. Huomannette sitten, että hänen puheissaan on aina asiaa selkeästi enemmän kuin kovin monella häntä populistiksi tituleeraavalla.

Ja mitä pääministeriksi pääsemiseen tulee, niin vähän pelkään, että pelkkä unelmahöttö saattaa kyllä riittää, sillä esimerkiksi kokoomuksen vahvuus Kataisen noustessa pääministeriksi oli ennen kaikkea muita puolueita osaavampi markkinointi, ei osaava tai erityisen hyvä politiikka.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sari sairaahoitaja sai palkankorotuksen, siinä se taisi olla Kataisen aikaan suurin kikka. Ville Niinistöä en ole pitänyt populistina, mutta sen olen todennut aina, että jokainen poliitikko syyllistyy populismiin. En sitä kiellä omallakaan kohdallani, vaikka varsin vakava ja vastuullinen luonne olenkin.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #74

Onneksi keskusta korjasi virheen ja vei julkisen puolen lomarahoista aimo aiivun, lisäksi kikypäivät, jotka ei tuottavuutta lisännyt yhtään.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #100

Miten olisi 4 prosentin lisäys kilpailukykyyn, vaikka ei minustakaan mukavalta tuntunut, kun lomarahat pieneni ja työpäivät piteni.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kyllä ville on puhdasverinen populisti ja hän ei ole edes kovin vihreä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Jos huomasit, niin itsekritiikkiä oli jo noissa aiemmissa kommenteissani. Keskustan pitää todellakin löytyy uusi ja iso vaihde päälle, että pystytään kamppailemaan kokoomuksen ja demareitten kanssa. Valitettavasti puheenjohtaja Juha Sipilän viimeaikaisissa puheissa ei sellaista ole vielä esiintynyt, mutta ehkä hän ja puolueemme keksii vaaleihin mennessä keinot, kun oikein pohdiskellaan. Vihreitten alle meneminen olisi kyllä jo kaiken huippu, jota ei tahtoisi nähdä pahimmissa unissakaan.

Mitä mollaamiseen tulee, niin kaiken aikaa keskustelu pyörii muiden puolueitten virheitten ja heikkouksien etsimisessä. Pahintahan se opposition räksytys on ollut ja tulee aina olemaan. Sillähän ne demaritkin nousee nyt, kun osaavat iskeä hallitusta sen heikkoimpaan kohtaan.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Ei vihreät minnekään vihreästä liikkeestä lähde.

Kannatusvaihteluun varmasti vaikuttaa liikkuvat äänestäjät esim. vihertävät demarit jotka reagoivat epämieluisiksi kokemiinsa tapahtumiin. Vihreät saavat herkästi ääniä kyselyissä koska trendikästä mutta gallupit jäävät vaaleissa toteutumatta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suomessa ei ole ainoatakaan suurta puoluetta.

On typerää käyttää tällaista nimikettä puolueista, joita äänestää noin joka neljäs tai viides äänioikeutetuista kansalaisistamme.

Gallup-lukujen perusteella jopa pääministeripuolue Suomen Keskustaa voi hyvällä syyllä kutsua suomalaiseksi pienpuolueeksi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Pitänee mennä todella kauas, että joku on ollut todella suuri. Muistelen, että demareilla on joskus kauan aikaa sitten ollut niin kova kannatus, että ovat eduskunnassa muodostaneet yksinään enemmistön?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Vuonna 1916 SDP sai 103/200 kansanedustajaa eduskuntavaaleissa ja 1918 se lähti tekemään aseellista vallankumousta itsenäisessä Suomessa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #75

Näin kauas täytyy siis mennä, että Suomessa demarit olivat suurpuolue.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

#71 1916 SDP:llä oli 103 kansanedustajaa, seuraavana vuonna porvarien suosituksesta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan.

Toisenlaisia aikoja ne.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pääasia on, että oikeistovalta päättyy ja keskusta sysätään syrjään, vielä kun kansa tajuaisi sysätä kokoomuksenkin syrjään, niin aina parempi.

Persuista nyt ei kannata edes puhua, kun seuraavaa hallitusta muodostetaan, ne ovat jo nyt ulkona kaikesta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Petterin luulisi tietävän , että missä on raha ja taloudellinen valta, siellä on myös poliittinen valta.

Ei oikeistovalta Suomessa pääty eduskuntavaaleissa.

Suomi on kapitalistinen valtio ja meillä on näennäinen parlamentaarinen demokratia.

Suomen kansa, mukaa lukien Petteri Ritala pidetään ”ulkona kaikesta”.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Paljastitko petteri ihan tarkoituksella punaisen värisi?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

No, tulihan se sieltä. Petteri se osaa nämä hommat, olisiko siitä tullut jo oikea korpikommunisti?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Oonhan mä sanonu äänestäväni vasemmistoliittoa, onko se mennyt mun tarkkailijoilta kokonaan ohi :)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #88

Et ole ajatellut ehdokkuuttasi, kun olet niin kova "taistolainen"?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #89

Eipä ole sinullakaan oikein politiikka hallussa, jos sinun mielestäsä vasemmistoliiton äänestäminen on taistolaisuutta. :)

No ei tarvitse ihmetellä äänisaalista puoluejohtajan kisassa, eikä varmaan tilanne hirveästi muutu eduskuntavaaleissakaan.

Tietotaso on perussuomalaisten luokkaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #96

Sinä et nyt Petteri ymmärtänyt tätä ironiaa, mutta enhän minäkään voi sinulta kaikkea vaatia.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #97

Ironiaa ?

Lienee jokin kepulainen tulkinta ironiasta. Tämä kommentti vaatii kyllä selityksen blogistilta, sillä tällainen sivistyssanojen käyttö muistuttaa laulaja Tapani Kansan viehtymystä ilmaista itseään vastoin parempaa tietoa hienojen sanojen todellisesta merkityksestä.

P.S. Tarkista Vesa tuota kaikille kepulaisille tyypillistä ylimielistä asennettasi. Petterilläkin on yksi kokonainen ääni käyttämättä seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #108

Ihan oma tulkintani. Petteri kommentoi korpikommunisti kysymykseeni, että hän on vasemmiston kannattaja. Petteri on kova arvostelemaan muita ja erityisesti hän haukkuu perussuomalaisia ja kirjoittelee ahkerasti täällä Uuden Suomen blogisivuilla ja taistelee omalta osaltaan keskusta-oikeistolaisia vastaan. Keskusta ja kokoomuskin saa toisinaan satikutia.

Laitoin sanan taistolainen lainausmerkkeihin tarkoittaen, että Petteri on kova vasemmistolainen taistelija ja siinä ironinen viittaus lainausmerkeissä kommunisteihin. Taistolaiset olivat aikoinaan kommunisteja, jotka eivät olleet kovin pidettyjä, mutta eihän Petteri sellainen ole, mutta vasemmistolainen kylläkin eikä ainakaan perussuomalaisten keskuudessa kovin pidetty.

Ei minulla ole mitään Petteriä vastaan, vaikkei ollakaan asioista aina samaa mieltä, yleensä harvemmin. Asiat riitelee, eivät ihmiset. Petteri tuskin äänestäisi minua, jos olisin jossain sellaisessa vaalissa ehdokkaana, missä hän voisi periaatteessa minua äänestää.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Jos Ville selvisi Talvivaarasta, niin kyllä Touko selviää homoklubista. Vihreät ei romahda mihinkään, kun opiskelijoista suuri osa pitää sitä poliittisena kotinaan. Ikäluokkien pienentyessä iso voitto olisi kummallista.
Ammattiyhdistysliike sen sijaan voi ottaa hallitsemattomia riskejä. Se tosin taistelee myös olemassaolostaan. Demareita voidaan avittaa vaalivoittoon, mutta mitä tapahtuu hallituskauden aikana, mikäli demarit todella voittaa? PM puolueeksi on minusta silti sdp:llä pitkä matka.
Kolmikannan tuhoaminen on sarja pyrhosten voittoja porvaristolle. Se voi jatkossa eliminoida konsensushakuisuuden ja kun se yhdistyy puukko kurkulla taistelevan ammattiyhdistysliikkeen intressien kanssa, on olemassa uhka, että saamme sanoa sopimusyhteiskunnalle good bye.
Koko vaalien pääkysymysten asettelu on vielä pitkälti auki. On selvää, ettei pelkkä SOTE enää riitä. Pitemmällä tähtäimellä demarit ratsastaa auringonlaskuun.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

En ole enää hetkeen vihreitä äänestänyt, mutta arvostanut kyllä - ja arvostukseni on nousussa.

Touko Aalto ei ole ilkeä. Ennen kaikkea muuta, hän ei ole ilkeä siinä missä edeltäjänsä oli. Hän puhuu rauhassa, hän perustelee, hän on valmis myöntämään toisenkin näkökulman. Vaikka olisi miten eri mieltä, häntä kuuntelee mieluusti ja joskus huomaa itsekin muuttavansa mieltä asiallisten perustelujen myötä. Hän on kuin sammutuspeite somesodan metsäpalon yllä.

Totta - hän ei ole niin mielenkiintoinen ja vetovoimainen, koska hän ei iske koko ajan vyön alle vastustajiaan. Siitä media hänet tuomitsee. Se on hitonmoinen sääli.

Olisi myös sääli, jos vihreiden PJ ei bilettäisi prideillä ankarasti. Siitä olisin vielä enemmän huolissani.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Suomi on erittäin hajanainen puolueiden määrän suhteen. Olisikin hyvä saada tutkimusta siitä, miten kansalaiset mieltävät puolueiden eroja.

Media tuo oman mausteensa, gallupit toisen.

Ihmisen oma asema yhteiskunnassa vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen.
Myös se, minkä puolueen uskoi aikanaan ajavan etujaan.

Kerran demari, kokoomuslainen, keskustalainen tai kristillinen, aina äänestetään samaa, tuttua ja turvallista.

Mutta, kansakuntamme suuri enemmistö (nukkuvat) on edelleen uhanalainen ja houkuteltavissa.

Manipulatiivinen kosiskelu ennen vaaleja olisi kiellettävä. Nythän kuulemme mm. Ylessä haastatteluja, joiden lähtökohtana on tarjota kansalle onnen filosofiaa.

Kiellettävä juuri syystä, että porukkaan mahtuu heitä, joiden epävarmuutta asemastaan, joku/jotkut puolueet ja heidän nimekkäänsä, saavat tilaa muita enemmän kansan verovaroin maksetussa mediassa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Hallitus katsoo huolestuneena Ruotsiin, jossa on parhaillaan kehittymässä maahanmuuttovastaisen ruotsidemokraattien vaalivoitto. Halu esittäytyä tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannattajana on suomalaisella hallituspoliitikolla kova, koska hallituspuolueet eivät halua tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa, ja koska tiukemmalle maahanmuuttopolitiikalle yksinkertaisesti riittää kannattajia."

https://yle.fi/uutiset/3-10383235

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset