VesaLevonen Kohti kultaista keskitietä

Demokraattiset ja reilut puheenjohtajavaalit vai kuoleman suudelma?

Suomen Keskustan Sotkamon puoluekokouksen puheenjohtajavaalin puheajaksi ovat järjestäjät ilmoittaneet minulle etukäteen, että puheaika on kolme (3) minuuttia. Totta. Kyse ei ole vitsistä, vaikka vitsiltä se kuinka tuntuisi.

Tällainen saamani tiedon mukaan on yleinen kannatuspuheenvuoron kestoaika. Näin oli myös esimerkiksi silloin, kun Kotkan kaupungille valittiin uutta kaupunginjohtajaa. Keskustan puheenjohtajavaalissa kannatuspuheenvuoro on kaksi (2) minuuttia.

Demokratia ja Suomen Keskustan etu edellyttää nyt ehdottomasti sitä, että Sotkamossa käydään reilut ja kunnon puheenjohtajavaalit.

Jokainen suomalainen ymmärtää, ettei tällainen ole todellisuudessa mahdollista, jos puheaika rajataan näin olemattomaksi kuin on tarkoitus ja vain yksi minuutti enemmän kuin jos joku haluaa pitää kannatuspuheenvuoron.

Tällainen menettely olisi vastoin demokratiaa ja estää todellisen puheenjohtajakilpailun minun ja Juha Sipilän välillä.

Miten kolmessa minuutissa voi kukaan kertoa omia ajatuksiaan ja niitä keinoja, millä tavalla Suomen Keskustaa pitää luotsata eteenpäin, että Keskustan kurssi muuttuu ja kannatus saadaan nousemaan ja pysymään myös sellaisena, että puolue taistelee kaikki yhdessä ja tosissaan seuraavissa eduskuntavaaleissa vaalivoitosta ja pääministeripuolueen paikasta?

Onneksi asia on niin, että tämänkin asian päättää lopulta Sotkamon puoluekokous. Tulen esittämään puoluekokouksessa, että puheaika saa olla vähintään viisi (5) ja enintään 10 minuuttia, jotta puheenjohtajavaalit voivat olla myös samalla ehdokkaiden väliset linjavaalit. Kannatusta tälle ehdotukselle löytyy.

Samaa mieltä olen myös varapuheenjohtaja -ja puoluesihteeriehdokkaiden osalta, että heillekin pitäisi varata enemmän kuin kolme minuuttia puheaikaa, ettei kenenkään tarvitse olla ns. hevosen selässä.

Mikäli Sotkamossa ei nähdä reiluja ja kunnon puheenjohtajavaaleja ns. Fair Play -hengessä, niin se on kuin kuoleman suudelma Suomen Keskustalle. Kyllä kansa näkee, kunnioittaako Suomen Keskusta omassa puoluekokouksessaan demokratiaa ja käydäänkö Sotkamossa reilut puheenjohtajavaalit. Minä ainakin haluan uskoa tähän, koska Keskusta on aina ollut sivistyspuolue.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Keskustan pitää osoittaa nyt esimerkkiä demokratian kunnioittamisesta ja Sotkamon puoluekokous on näytön paikka.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Taitaa olla kuollut tämä US-puheenvuoro jo pitkän aikaa, kun ei täällä näytä olevan enää liikettä tai porukka on lähtenyt jo kesälomille eikä politiikka enää kiinnosta.

Blogisti Pekka Siikala tästä taisi jo puhua, että jotain pitäisi uudistaa, muuten lopullinen kuoleman suudelma US-puheenvuorolle.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Saattaahan alusta olla kuollut, mutta sitä ei voi mitenkään päätellä siitä, ettei keskustan puoluekokouksen työjärjestyksestä synny puolessa tunnissa keskustelua.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Hätäilinkö siis? Lukiessani noita muita blogeja, olen pannut merkille, että hiljaista on. Olisin sitä mieltä, että joko kesälomat tekee temput tai sitten on myös kiinnostus puheenvuoroa kohtaan lopahtanut.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

"Taitaa olla kuollut tämä US-puheenvuoro jo pitkän aikaa"jne.
Mistähän johtunee, veikkaan että mm. blogistin kirjoituksista.
Tulevan lauantain jälkeen ei enää tarvitse lukea itseään täynnä olevan blogistin käsittämätöntä itsekehua. Näin ainakin hartaasti toivon eikä kommenttini ole missään tapauksessa blogistin vaalityön tukemista vaikka hän näin ironisesti mainostaakin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kiitos paljon Arvo. Mukavaa, että jaksat käydä kertomassa mielipiteesi. Vielä, kun jaksaisit jakaa omassa Facebookissasi tämän kirjoitukseni, niin arvostukseni kasvaisi sinua kohtaan entistä enemmän. Olet tehnyt niin hyvää vaalityötä minulle. Olet parasta ykkösluokkaa ja ansaitset tästä vielä ylimääräisen kunniamaininnan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Niinkuin olen jo aiemmin kirjoittanut, itsestäänselvä vaali ei kiinnosta mediaa, eikä ainakaan tavallista tallaajaa.

Vaikka puhuisit tunnin, lopputulos on sama. Sipilä valitaan.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Onhan noita muutamia oikaisu-uutisiakin nyt ollut viime päivinä ja muutama toimittaja ilmoitti, että nähdään Sotkamossa. Keskusta omakin väki on ihmetellyt jo ääneen, miksi ei käydä Sipilän kanssa keskusteluita. No, Sotkamossa ainakin edes jotain käydään, kun sain ohjelman järjestelijöiltä käsiini. Kun sen yllätyksen sinulle Petri järjestän, niin sullakin on suorat linjat pääministerille. Minä kuuntelen ja vastaan, jos ei homma ihan räjähdä käsiin. Linjat on auki 24/7. Yöllä nukun, mutta voit jättää viestin, kun kilautat kaverille.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ei ole ollenkaan varmaa, että Sipilä on edes ehdolla.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sitä tässä olen vähän itsekin ihmetellyt, kun ei kerro enää mitään aikeistaan.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Kannatan Suomen Keskusta rp:n puheenjohtaksi Juha Sipilää.

No ei tuohon montaa sekuntia mennyt...

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Oletko Sotkamossa virallisena puoluekokousedustajana?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

En, mutta Pattijoen paikallisyhdistyksellä on kyllä edustaja siellä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #10

Ok. Tiedätkö mitä hän ajattelee, onko kanssasi samaa mieltä vai jättääkö ratkaisunsa Sotkamoon?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #12

Todennäköisesti Pattijoen edustajalle on jätetty samanlainen vapaa mandaatti kuin mekin annoimme omallemme. Luotamme siis siihen, että hänellä on tarvittava järki tehdä hyväksyttävät valinnat. Näin ollen olen varma, että hän kannattaa Sipilää. Puoluesihteeriasiassa en osaa sanoa, kumpaa hän kannattaa. Valinta varmaan ratkeaa vasta Sotkamossa. Sama pätee varapuheenjohtajiin, luotamme edustajamme maalaisjärkeen.

Olisi typerää sitoa paikallisyhdistyksen edustajan valinnat etukäteen kiinni jo vuosikokouksessa. Sen sijaan keskustelua on käyty siltä osin kuin se on mahdollista. Muuten täytyy vain luottaa siihen, että edustaja osaa käyttää tasapainoisesti omaa harkintaa ja tietämystään paikallisyhdistyksen (aktiivisten) jäsenten kannoista.

Voin kertoa, että Väyrysen toiminta ei ole saanut myönteisiä arvioita. Pikemminkin sääliä. Siitä voi päätellä myös, miten moni kannattaa Sipilää näykkivää retoriikkaa, vaikka olisikin eri mieltä hallituksen toimien yksityiskohdista. Mutta kukin tyylillään.

Ilmeisesti yhdenkään vuonna 2020 todennäköisen puheenjohtajaehdokkaan ei kannattanut nyt lähteä hankkimaan kannuksiaan haastamalla. Sipilä ei ole tehnyt mitään sellaista virhettä, että pääministeriä kannattaisi lähteä vaihtamaan. Silloin ehdokkaaksi asettuminen olisi pelkkää näytteille asettumista. Varapuheenjohtajiksikaan ei taida tulla yhtään mahdollista puheenjohtajaa, koska Kulmuni on vielä 2020 liian nuori. Tiilikaiselle riittää ilmeisestikin ministerin tehtävät. Sitä vähän ihmettelen, miksi Tuomo Puumala on edelleen noin vahvasti sivussa. Toisaalta sivistysvaliokunnan puheenjohtajallakin on varmaan paljon tekemistä. Näillä näkymillä seuraava valinta tehdään Puumalan ja Tiilikaisen välillä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #14

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, joita sinä ja muutama muu täällä puheenvuorossa ette ole vielä tunnustaneet. Juha Sipilän valinta uudelleen Keskustan puheenjohtajaksi tekee meistä pikkupuolueen aivan kuten puoluebarometri sen osoitti ja kannatus kulkee kaiken aikaa sitä kohti. Kun maine on mennyt, niin olisi parempi, että Juha Sipilä siirtyisi sivuun ja jatkaisi rivikansanedustajana. Tämä on fakta ja sen tosiasian eteen ei kannattaisi Suomen Keskustaa enää puolueena laittaa tulevia eduskuntavaaleja odotellessa. Minä olen valmis laittamaan nyt itseni likoon. Minullakaan ei ole pakko tässä olla, minulla on hyvä ammatti ja työpaikka.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #15

Levonen, missä viipyy uusi blogikirjoitus. Tänään julkaistun Ylen puoluekannatusmittauksen tuloksen perusteella olisi voinut kuvitella, että kirjoitus olisi tullut vähintäänkin jo aamupäivällä. Eikö mittauksen tulos ollutkaan jo varmana voittajana itseään pitäneen blogistin mieleinen?

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Keskusta oli suosikkipuolueeni silloin joskus. Aika paljon saa tapahtua että siitä tulisi taas saman uskottavuuden alustalle rakennettu isänmaan asian kansanliike. Alkaa näitä 3- min."vitsejä" lentelemään jo sen verran että itsekään ei enää osaa kuin naureskella omille kannanotoille. Ei niillä ole arvoa jos puoluetta ei pysty kerran kannattamaan. Omat valinnat menevät tätä nykyä paljon persoonaa koskeviksi, puolue tulee sitten vasta toisena vaikk ei toki vähäpätöisenä. Soini "is the best" mutta puolue on auttamattomasti "out". Keskusta tarvitsee todellisen johtajan, ei vain kiiltokuvaa keulalleen. Hymypojat (populistit) elävät vain hetken ja tuottavat aina vain uuden pettymyksen.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Et ole ainoa, joka noin ajattelee. Nyt tarvitaan Keskustalle uudet kasvot. Sipilä ei enää pysty, se on puolueen osalta mennyttä miestä, näin se vain on. Tämä on fakta.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Toivottavasti Sipilä jatkaa keskustan johdossa. Hänen myötään Kesksuta kutistuu luonnolliseen kokoonsa 10-14 kannatusprosentin puolueeksi. Ei sen puoleen, ei tilanne siitä muuta, valittiin Keskustan puheenjohtajaksi kuka tahansa. Keskustan ainoa aate on vallan hamuaminen ja itselle keskittäminen, mitä maakuntauudistus hyvin kuvaa. Keskustaisille maaseutuvaikuttajille lisää palkkiovirkoja ja edustuspaikkoja. Se koko uudistuksessa on tärkeintä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ironisesti ajatellen olet oikeassa Viljo, mutta tosiasiassa olet väärässä, kun minut valitaan uudeksi Suomen Keskustan puheenjohtajaksi. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, jos on tuttu sanonta sinullekin.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minä onneksi toimin täällä Vantaalla, joten ei ole pienintäkään pelkoa, että saisin jonkun viran, palkkiovirasta puhumattakaan. Sen kummemmin Vantaan kaupungilta kuin tulevasta Uudenmaan maakunnastakaan. Tosin en nyt sellaista kaipaakaan. Sen sijaan tunnen takavuosilta montakin tarinaa, miten demarit ovat sumplineet juttuja. Jukka Peltomäki lienee todellinen työväenliikkeen mannekiini. Erittäin onnistunut valinta Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtajaksi...

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005263848.html

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Nyt osui ja upposi Juho. Asuin melkein naapurissa 2000-luvun alussa Vantaalla.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Tuo nyt on aikamoista pelleilyä , jos pj-ehdokkaille ei anneta asiallista puheaikaa. Kyllä rehtiyden nimissä riittävä aika tulisi sallia. Se ei ole kolme minuuttia. Tämä antaa kouriintuntuvan kuvan keskustalaisesta nykymenttaliteetista. Pahanmakuista toimintaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tällainen ei ole tosiaan mistään kotoisin. Siksi teen puoluekokoukselle esityksen, että puheenjohtavaali hoidetaan oikeus ja kohtuus huomioon ottaen asiallisesti ja ajallisesti reilulla tavalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset